torstaina, tammikuuta 31, 2008

Tortillavuoka

Tortillakokkailuistamme on jo vierähtänyt tovi ja tämä tortillavuoka on ollut mielessä jo pitkään. Laittoi tortilloja sitten niin tai näin, aina maistuu. Puolet tortilloista sai tällä kertaa sisälleen kinkkutäytteen ja puolet broileritäytteen.

12 kpl tortilloja
kinkkusuikaleita
ananaspaloja
broilerinsuikaleita
tomaattia
paprikaa
sipulia
rucolaa
suolaa
pippuria

Päälle:
2 dl ruokakermaa
noin 2 dl juustoraastetta

Voitele uunivuoka. Kypsennä broilerinsuikaleet pannulla, lisää joukkoon kuutioidut kasvikset ja anna niiden pehmetä hieman. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä täytteet osalle tortillalätyistä, rullaa ne ja leikkaa neljään osaan. Levitä lopuille tortillalätyille kinkkusuikaleita ja kuutioituja kasviksia. Rullaa myös ne ja leikkaa neljään osaan. Asettele palat tiiviisti pystyyn uunivuokaan. Sekoita ruokakerma ja juustoraaste ja kaada tortillojen päälle. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Samettisen pehmeä bataattikeitto

Aikaisempi bataattikeitoksemme jäi koostumukseltaan hieman liian juoksevaksi, mutta uusi kokeilu Maku-lehden ohjeen mukaan tuotti maukkaan ja kermaisen pehmeän keitoksen.

noin 1 kg bataattia
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 kasvisliemikuutiota
1 1/2 l vettä
ripaus valkopippuria
1/2 tl kuivattua timjamia
3 dl ruokakermaa
1 dl valkoviiniä
suolaa

Keitä kuoritut ja lohkotut kasvikset kypsiksi. Mausta ne sitten valkopippurilla ja timjamilla ja soseuta. Kaada joukkoon ruokakerma sekä valkoviini ja anna kiehahtaa uudelleen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Juustoiset grahamsämpylät

Seuraavaksi aakkosleivonnassa tulee kolme erilaista juustoista leipää, joista ensimmäisenä vuorossa juustoiset grahamsämpylät. Sämpylät maistuivat tuoreeltaan kylmän maidon kanssa todella maukkailta. I:stä J:hin siirryimme ohittamalla itävaltalaisen perunaleivän ja joululeivän. Itävaltalainen perunaleipä oli kaksipäiväinen ruisjauhoihin pohjautuva leipä, jollaisiin olemme jo hieman kyllästyneet. Joululeivän puolestaan jätimme väliin sitä yksinkertaisesta syystä, että jouluun on vielä niin pitkä aika : ).

20 kpl

25 g margariinia tai voita
3 dl maitoa
50 g hiivaa
2 dl vahvan makuista raastettua juustoa
1 tl suolaa
4 dl grahamjauhoja
noin 3 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:
1 muna
vehnäleseitä
juustoraastetta

Sulata rasva ja lisää se maitoon lämmittäen seos kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon ja liuota pieneen määrään maitoseosta. Lisää loput nesteestä, juustoraaste ja suola. Sekoita joukkoon grahamjauhot ja puolet vehnäjauhoista. Kohota taikinaa leivinliinan alla noin 30 minuuttia.

Vaivaa taikinaan loput jauhot ja alusta se kimmoisaksi. Jaa taikina 20 osaan ja leivo niistä sämpylöitä. Kohota sämpylöitä noin 20 minuuttia. Voitele sämpylät munalla ja sirota päälle vehnäleseitä ja halutessasi juustoraastetta. Paista sämpylät uunin keskitasolla 250 asteessa noin 8 minuuttia.

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Minttukrokanttisuklaakakku

Vielä yksi viime lauantain illallisosasista on julkaisematta ja se on tämä minttukrokanttisuklaakakku, joka oli varsin herkullinen ja erityisen minttuinen päätös illalliselle. Kakku valmistettiin gluteenittomaksi. Pohjan voi tehdä myös nopeammin murskatuista Domino-kekseistä (noin 15 kpl), joiden joukkoon sekoitetaan noin 50 g sulatettua margariinia.

Pohja
2 munaa
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta

Vuoraa halkaisijaltaan noin 24 cm:n irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele sekä paperi että vuoan reunat kevyesti. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa.

Täyte
4 liivatelehteä
2 1/2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g minttukrokanttisuklaata
2 rkl maitoa

Liota liivatelehtiä noin 5 minuuttia kylmässä vedessä. Vaahdota kerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto. Sulata suklaa miedolla lämmöllä ja lisää joukkoon maito. Purista liivatelehdet vedestä pois ja sulata ne suklaaseen. Lisää suklaaseos vaahtoon ohuena nauhana samalla sekoittaen.

Hyydytä kakkua jääkaappissa vähintään neljä tuntia tai mielellään seuraavaan päivään. Irrota kakku veitseä apuna käyttäen vuoan reunoilta. Koristele kakku haluamallasi tavalla.

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Limettinen valkosuklaamousse

Jälkiruokana tarjosimme illalllisvieraillemme Maku-lehden ohjeella tehtyä limettistä valkosuklaamoussea. Emme ole useinkaan tehneet mousseja, mutta tämän varsin herkullisen elämyksen innoittamana tulemme varmasti jatkossa niitä tekemään useammin.

2 liivatelehteä
1/2 dl maitoa
150 g valkosuklaata
1 limetin kuori raastettuna
2 rkl limettimehua
2 munaa
2 rkl sokeria
2 dl vispi-/kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin kymmenen minuuttia. Kuumenna maito kiehuvaksi ja sulata paloiteltu suklaa maitoon. Puserra liivatteet vedestä ja liuota ne kuumaan suklaaseokseen. Sekoita haaleaksi jäähtyneen suklaaseoksen joukkoon limetin kuoriraaste ja mehu.

Vaahdota munat ja sokeri ja sekoita suklaaseos munavaahtoon.

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Yhdistä kermavaahto ja munavaahto hyvin sekoittaen. Kaada seos annosmaljoihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti. Koristele annokset haluamallasi tavalla, esimerkiksi valkosuklaalastuilla ja limettiraasteella.

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Yrttimuffinssit

Viime lauantain illallisemme oli pääosin gluteeniton ja tarjolla olleet keliakiaviikon ohjeista löydetyt yrttimuffinssit täydensivät mukavasti maukasta kokonaisuutta. Suosittelemme nauttimaan muffinssit kuitenkin tuoreina, sillä koostumus kävi melko kuivahkoksi päivän säilytyksen jälkeen.

(12 kpl)

2 munaa
2 dl maitoa
1 dl öljyä
1/2 tl yrttisuolaa
1/2 tl basilikaa
3 tl leivinjauhetta
2 dl tummaa tai karkeaa luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
2 1/2 dl hienoa luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta

Pinnalle:
1-2 dl juustoraastetta

Sekoita munat, maito ja öljy. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Annostele taikina voideltuihin muffinssivuokiin ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Kebab-perunavuoka

Jos joku ruoka kolahtaa perheessämme erityisesti Limeen, se on Hellapoliisin kebab-perunavuoka. Limen suhtautuessa varauksella tunneliperunoihin valmistui lauantai-illaksi tuhti täydentäjä Hellapoliisin ohjetta melko pitkälle noudattaen. Limen varauksellisuus osoittautui kuitenkin lopulta turhaksi, sillä molemmat perunaruoat maistuivat todella hyviltä.
noin 1 kg perunoita
tilkka öljyä
2-3 salottisipulia

2-3 valkosipulinkynttä
4 dl ruokakermaa
valkosipulijauhetta
sipulijauhetta
paprikajauhetta
cayennepippuria
persiljaa
suolaa
mustapippuria
400 g valmiita kebablastuja
100 g tuoreita herkkusieniä viipaleina
100-150 g juustoraastetta

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Silppua sipulit. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja paista perunoita siinä muutama minuutti käännellen. Lisää joukkoon sipulit, kerma, mausteet ja lopuksi kebablastut sekä herkkusienet.

Sekoita ainekset sekaisin ja kaada seos uunivuokaan. Kypsennä vuokaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin tunnin ajan, kunnes perunat tuntuvat haarukalla kokeiltaessa lähes kypsiltä. Ripottele pinnalle juustoraaste ja kypsennä vielä uunissa, kunnes perunat ovat täysin kypsiä.

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Tunneliperunat tuorejuustotäytteellä

Tunneliperunat olivat suorastaan hauska idea perunan tarjoamiselle. Mureiden broilerikääröjen kavereiksi perunat sopivat enemmän kuin hyvin.
8 suurehkoa perunaa
200 g tuorejuustoa, maustettua tai maustamatonta
3-4 valkosipulinkynttä murskattuna
suolaa
pippuria
paprikajauhetta

Sekoita murskatut valkosipulinkynnet tuorejuustoon. Kuori perunat ja poraa perunoihin omenaporalla reikä ja täytä se juustolla. Leikkaa irti koverretusta perunansisuksesta reilun sentin pituiset palat ja laita ne korkeiksi reiän molempiin päihin. Ripottele pinnalle hivenen suolaa, pippuria ja paprikajauhetta. Lisää halutessasi muita mausteita oman maun mukaan. Paista 200 asteessa perunoiden koosta riippuen reilusta tunnista vajaaseen kahteen tuntiin.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Mureat broilerikääröt

Lauantai-illan pääruoan asemaa toimittivat mureat broilerikääröt, joihin vinkiä otettiin taas Ruokatorstaista. Kääröt olivat todellakin mureita ja varsin maukkaita.
6 broilerin fileetä
1 rkl balsamietikkaa
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 rkl rakuunaa

Täyte
2 tomaattia
1 paprika
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
pieni kourallinen basilikaa
suolaa
pippuria
parmesaania

Voitelu
2 rkl siirappia

Nuiji fileet kelmun välissä vajaan sentin paksuisiksi. Sekoita uunivuoan pohjalle balsamietikka ja mausteet. Kääntele fileitä seoksessa ja jätä maustumaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Kuutioi tomaatit ja paprika pieniksi paloiksi, revi basilika sekä hienonna sipulit. Kuullota kasviksia pannulla öljytilkassa. Nosta täytettä kunkin fileen päälle ja höylää päälle muutama parmesaanilastu. Rullaa fileet jättäen saumakohta alaspäin. Voitele rullat siirapilla ja paista 150 asteessa noin 45 minuuttia.

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Caesarsalaatti

Kikhernesalaatin kanssa vieraiden vatsantäytteeksi pääsi klassista caesarsalaattia. Muutaman erilaisen syntytarinan omaava caesarsalaatti on saanut useammanlaisia versioita ja perinteistä caesarsalaattia voidaan täydentää esimerkiksi kanalla, katkaravuilla tai kalalla. Me katsastimme salaatinteossa ohjeita Aura Liimataiselta ja Ruokatorstaista.

Krutongit
2-3 rkl öljyä
1
valkosipulinkynsi
4 dl vaaleita leipäkuutioita

Valmista aluksi krutongit. Kuumenna öljy paistinpannussa ja lisää joukkoon halkaistu valkosipulinkynsi. Kääntele sitä öljyssä niin, että se saa väriä ja rasva on kuumaa. Poista valkosipuli pannusta ja kääntele leipäkuutioita maustuneessa öljyssä, kunnes ne ovat kullanruskeita ja rapeita. Anna krutonkien jäähtyä.

Kastike
2 keltuaista
2 rkl sitruunamehua
2 rkl vettä
1 valkosipulinkynsi
4 anjovisfileetä
1-1 1/2 dl oliiviöljyä
1/2-1 tl dijoninsinappia
mustapippuria myllystä

Kuumenna kattilassa sekoittaen keltuaiset, sitruunamehu ja vesi, kunnes kastike sakenee. Lisää jäähtyneeseen seokseen puristettu valkosipulinkynsi ja hienonnetut anjovisfileet. Sekoita öljy kastikkeen joukkoon ohuena nauhana. Mausta sinapilla ja pippurilla.

Salaatti
1 ruukku romainesalaattia
1 kerä rapeaa salaattia, esimerkiksi jäävuorisalaattia
2 tomaattia
1/2-1 dl parmesaania lastuina

Huuhdo, kuivaa ja pilko salaatit ja tomaatit. Asettele salaatit ja tomaattiviipaleet tarjoiluastiaan, valuta
joukkoon kastike ja ripottele päälle krutongit ja parmesaanilastut.

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Kikhernesalaatti

Lauantaina saimme vuoden toiset ruokavieraat. Salaattipuolta illallisella edusti kikhernesalaatti, joka yllätti positiivisesti ja oli mukavan erilainen kuin perinteisesti tekemämme salaatit, jotka pohjautuvat usein pastaan tai kanaan. Limepippurin aikana olemme käyttäneet kikherneitä ainoastaan hummukseen, mutta monia muitakin hyvältä vaikuttavia ohjeita kikherneistä löytyy.

2 rkl öljyä
1 rkl curryjauhetta
½ tl korianterijauhetta
½ tl kuminajauhetta
ripaus murskattuja sinapinsiemeniä
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia

265 g säilöttyjä kikherneitä
1 3/4 dl kasvislientä
suolaa maun mukaan
pippuria maun mukaan

300 g bataattia
2 paprikaa
pieni nippu tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilikaa

Kuumenna öljy kasarissa ja sekoita joukkoon kuivat mausteet. Lisää hienonnetut sipulit ja kuullota hetken aikaa. Lisää joukkoon kikherneet ja ruskista hetken aikaa ennen kuin lisäät joukkoon kasvisliemen. Kasvislientä tulee olla niin, että herneet peittyvät. Anna hautua noin 15 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Nosta kasari liedeltä ja anna vetäytyä kannen alla.

Kuori ja leikkaa bataatti noin 1,5 cm kuutioksi ja keitä kypsiksi eli noin 10 minuuttia. Huuhdo bataattikuutioita jääkylmällä vedellä, kunnes ne ovat jäähtyneet.

Viipaloi paprika neljään osaan ja paahda niitä kuori ylöspäin uunissa 200 asteessa, kunnes kuori on mustunut, jolloin se lähtee helposti irti. Käytä niitä jääkylmässä vedessä, kuori ja suikaloi. Sekoita salaatin ainekset keskenään ja lisää vielä lopuksi joukkoon tuoreita yrttejä.

lauantaina, tammikuuta 19, 2008

Suupalat mädistä

Viime viikonloppuna innostuimme tekaisemaan erilaisia suupaloja mätiä hyödyntäen. Suupalat ovat loistava tapa herkutella ja koota erilaisista aineksista omien mieltymysten mukaisia herkkupaloja. Me keskityimme tällä kertaa kyllä täysin pääosin samoista aineksista koottuihin suupaloihin.

Lusikka-alkupala

mätiä
ranskankermaa
punasipulisilppua
suolaa
pippuria


Pienet sydämelliset mätileipäset

leipää oman mieltymyksen mukaan,
meillä maalahden limppua sydänmuotilla leikattuna

mätiä
ranskankermaa
punasipulisilppua
suolaa
pippuria


Mätiä munalla

keitettyjä munia puolitettuna
mätiä
ranskankermaa
punasipulisilppua
suolaa
pippuria

perjantaina, tammikuuta 18, 2008

Kurkkusalaatti ja sipulimarmeladi

Delicard tarjoaa sivuillaan monia kokeilemisen arvoisia reseptejä. Kurkkusalaatti oli yksinkertainen, mutta maukas lisuke viime viikonlopun illallispöydässä. Samoin sipulimarmeladi, jota oli kokeiltava onnistuneen punasipulihillokkeen innoittamana.

Kurkkusalaatti

1/2 kurkkua
2 rkl hakattua tilliä
2 rkl öljyä
1/2 rkl viinietikkaa
suolaa
pippuria

Kuori kurkku, halkaise ja poista halutessasi siemenet ja kuutioi. Sekoita kulhossa kurkkukuutiot, tillihakkelus, öljy ja viinietikka. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna maustua jääkaapissa esimerkiksi seuraavaan päivään.

Sipulimarmeladi

1 keltasipuli siivutettuna
1 punasipuli
siivutettuna
(1 purjo siivutettuna)
1 rkl voita
1 rkl viinietikkaa
1 rkl vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa
pippuria

Kuullota sipuliviipaleita pannulla voissa matalla lämmöllä niin, että ne pehmenevät. Jos käytät purjoa, lisää se ja jatka kuullottamista vielä hetki. Kaada joukkoon viinietikka ja vesi, anna kiehahtaa ja sekoita sitten joukkoon hunaja. Mausta suolalla ja pippurilla.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Sitruunainen pasta

Keskellä Suomen suvea valmistimme sitruunaista risottoa ja siihen ihastuttuamme olimme innokkaita kokeilemaan Ruokatorstain sitruunapastaa. Myös pastan muodossa sitruunainen maku oli mainio. Maku oli kirpsakan sitruunainen, mutta kuitenkin kermaisen pehmeä ja kaiken lisäksi parmesaani toi makuun vahvuutta.

400 g pastaa
1 sitruuna
1 1/2 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
1-1 1/2 tl tummaa sokeria
100 g parmesaanilastuja
mustapippuria
suolaa

pinaatinlehtiä (tai esimerkiksi tuoretta basilikaa)

Raasta huolellisesti pestyn sitruunan kuori ja purista sen mehu. Kuumenna valkoviini kattilassa ja lisää joukkoon sitruunamehu. Anna kiehua niin, että neste vähenee puoleen. Lisää joukkoon kerma, sokeri sekä suurin osa parmesaanista ja sitruunankuoriraasteesta. Mausta pippurilla ja suolalla.

Keitä samaan aikaan pasta suolalla maustetussa vedessä, valuta ja sekoita varovasti kastike joukkoon. Lisää joukkoon revittyä pinaattia tai basilikaa. Viimeistele sitruunankuoriraasteella ja parmesanilastuilla.

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Vadelmainen valkosuklaajuustokakku

Wienin reissulla saimme Starbucksin kahvilassa niin hyvää juustokakkua, että taisi olla jopa elämämme paras juustokakku. Olemme etsiskelleet ohjetta samanmoiselta vaikuttavaan kakkuun ja Polkkapossun juustokakun kokeileminen oli ensimmäinen yritys tehdä itse yhtä loistavan makuista vadelmaista valkosuklaajuustokakkua. Vaikka kakusta tuli todella hyvää ja se kävi hyvin kaupaksi illallisvieraille, ei se mielestämme ihan yltänyt Starbucksin tarjoileman tasolle.

Olemme todella iloisia, mikäli sinulla on kyseisen kahvilaketjun vadelmaisen juustokakun resepti tai joku muu loistava juustokakun ohje ja jakaisit sen meidän kanssa.

Kastike
200 g pakastevadelmia
½ dl vettä
3 rkl sokeria

Valmista alkajaisiksi kastike kiehauttamalla kattilassa vadelmat, vesi ja sokeri. Painele kastike lusikalla siivilän läpi, jotta kastikkeeseen ei mene siemeniä.

Pohja
200 g suklaakeksejä
80 g voita sulatettuna

Täyte
1 3/4 dl kermaa
260 g valkosuklaata
500 g ricottajuustoa
1 dl sokeria
3 munaa
muutama tippa vaniljaesanssia

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.
Sekoita voisula murskattujen suklaakeksien sekaan ja painele seos vuoan pohjalle.

Kuumenna kerma vesihauteeseessa ja lisää joukkoon suklaa pienissä erissä sekoitellen. Sekoita keskenään ricottajuusto ja sokeri ja lisää sitten joukkoon kananmunat yksi kerrallaan sekoittaen. Mausta muutamalla tipalla vaniljaesanssia. Sekoita kerma-suklaaseos juustoseokseen.

Kaada puolet täytteestä
pohjan päälle ja valuta sitten päälle muutama ruokalusikallinen vadelmakastiketta. Kaada loput täytteestä vuokaan ja lisää päälle taas muutama ruokalusikallinen kastiketta. Vedä veitsenkärjellä haluamiasi kuvioita kakun pintaan.

Paista 170 asteessa uunin alaosassa noin tunti. Anna kakun jäähtyä täysin ennen vuoasta irrottamista. Nauti jääkaappikylmänä lopun vadelmakastikkeen kanssa.

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Lisäkkeitä lihalle: valkosipuliperunavuoka ja juuresgratiini

Delicardin toimittaman savuporon ja peuranpaistin kaveriksi valmistimme lauantai-iltaa varten valkosipulista perunavuokaa ja kermaista juuresgratiinia. Voi miten hyviä valkosipulikermaperunat olivatkaan pitkästä aikaa. Perunoiden esikypsennys pannulla taisi olla hyvä ajatus. Juuresgratiini puolestaan oli hyvä lisäke lihalle, mutta toimisi varmasti myös sellaisenaankin.

Valkosipuliperunavuoka

800 g perunoita
1 tl suolaa
mustapippuria
3 valkosipulinkynttä
2 dl kermaa
2 dl maitoa

Viipaloi kuoritut perunat ohuiksi viipaleiksi ja paista niitä voissa paistinpannulla niin, että ne saavat hieman väriä. Lisää joukkoon suola, murskatut valkosipulinkynnet sekä rouhi hieman mustapippuria myllystä ja paista vielä hetki. Lado perunat uunivuokaan ja kaada päälle kerma-maitoseos. Kypsennä 225 asteessa uunin keskitasolla noin 45 minuuttia.

Kermainen juuresgratiini

3 palsternakkaa
2 pientä lanttua
1 nauris
3 perunaa
1 rkl karkeaa merisuolaa
2 tl vastarouhittua suolaa
1 tl vastarouhittua pippuria
1 1/4 dl ruokakermaa
1 1/4 dl (täys)maitoa
2 rkl voita
3 tl kuivattua tai
3 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
6 rkl raastettua parmesaania

Kuori palsternakat, lantut, nauriit ja perunat ja leikkaa ne noin isohkoiksi kuutioiksi. Keitä juureskuutioita karkealla merisuolalla maustetussa runsaassa vedessä ilman kantta noin 30 minuuttia niin, että juurespalat tuntuvat haarukalla kokeiltaessa pehmeiltä.

Valuta juurekset hyvin ja kaada ne suureen kulhoon. Rouhi päälle suolaa ja pippuria ja kääntele kuutioita.

Kuumenna kattilassa kerma, maito ja voi välillä sekoittaen, kunnes kattilan reunoille muodostuu pieniä kuplia. Lisää persilja nesteeseen ja kaada puolet nesteestä juuresten päälle. Survo juurekset perunasurvimella karkeaksi muhennokseksi ja kun neste on imeytynyt, lisää loput nesteestä ja muhenna uudelleen. Siirrä seos voideltuun halkaisijaltaan noin 30 cm:n uunivuokaan, tasoita pinta ja ripottele päälle juustoraaste.

Paista 180 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes pinta alkaa ruskistua. Kuumenna halutessasi vielä grillivastuksen alla muutama minuutti.

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

San Franciscon kanasalaatti

Lauantai-illan ruokavieraat saivat parmesaanisalaatin rinnalla myös Ruokatorstain avittamaa hedelmäistä kanasalaattia. Käyttämämme hunajamarinoidut broilerin fileesuikaleet onnistuivat piiloutumaan usealta syöjältä sekä näkönsä että makunsa puolesta salaatin hedelmäiseen makuun ja raikkaan kellertävään väriin. Vaikka etukäteen aavistuksen kummastelimme broilerin ja katkaravun yhdistämistä, kokonaisuus toimi loistavasti.

noin 400 g broilerin fileesuikaleita tai grillattua broileria
1 ruukku jääsalaattia tai pieni kerä amerikansalaattia revittynä
2 säilöttyä persikanpuolikasta kuutioituna
1 tlk (140 g) ananasviipaleita paloiteltuna
pala kurkkua kuutioituna
1 omena kuutioituna
1 tlk (300 g) säilöttyjä maissinjyviä
100 g kuorittuja katkarapuja

Paista broilerin fileesuikaleet. Mikäli käytät grillattua broileria, poista siitä nahka ja luut sekä paloittele liha. Kasaa kulhoon salaattisuikaleet, paloitellut persikat, ananakset, kurkut ja omenat sekä valutettu maissi. Lisää lopuksi joukkoon broileri ja sulatetut katkaravut.

Tarjoa Miian salaatinkastikkeen kanssa joko sekoittaen kastiketta suoraan salaatin joukkoon, kuten me teimme tai tarjoamalla vaihtoehtoisesti erikseen tarjoiluastiasta kunkin ruokailijan itse annosteltavaksi.

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Parmesaanisalaatti

Perinteisesti olemme olleet sellaisten salaattien kannattajia, joihin kootaan monensortin aineksia. Erityisen mukava yllätys oli kuitenkin Delicardin sivuilta löytyneen ohjeen pohjalta tehty parmesaanisalaatti, joka yksinkertaisesti sisälsi vain erilaisia salaatteja, pavunituja ja parmesaania. Loistava lisä salaatille oli parmesaanidressing.

Kuvituksemme illallisantimista on hiukan huonoa sen vuoksi, että valmistelupuuhissamme emme ehtineet lainkaan kuvaamaan, joten kuvat on otettu vasta varsinaisen illallisen jälkeen. Kertonevat ne kuitenkin jotakin.


erilaisia salaatteja, esimerkiksi romainea, lollo rossoa, frisee- ja tammenlehtisalaattia
pavunituja ja/tai tuoreita versoja

noin 100 g parmesaanilastuja

Parmesaanidressing
2 munaa
2 rkl dijonsinappia
1/2 dl valkoviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
5 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja sokeria
50 g parmesaaniraastetta

Revi salaatit kulhoon ja lisää joukkoon idut ja/tai versot sekä parmesaanilastut. Sekoita ainekset sekaisin.

Valmista dressing sekoittamalla kaikki muut ainekset paitsi öljy tehosekoittimessa. Valuta lopuksi joukkoon öljy ohuena nauhana jatkaen sekoittamista koko ajan. Lisää lopuksi kastikkeen joukkoon raastettu parmesaani ja sekoita kastike tasaiseksi esimerkiksi lusikalla. Kaada kastiketta salaatin päälle ja sekoita.

Kastiketta tulee reilu annos, joten laita sitä esimerkiksi vielä erikseen tarjolle salaatin viereen niin, että siitä erityisesti pitävät voivat lisätä sitä annokseensa.

lauantaina, tammikuuta 12, 2008

Blinit

Tälle vuodelle aikomuksenamme on kutsua enemmän ruokailevia vieraita kuin aikaisempina vuosina. Tänään tarjosimme ruokavieraille Delicardin toimittamien herkkujen ympärille kootun illallisen. Ateria pääsi alkuun muikunmädin, ranskankerman ja punasipulin kera tarjotuilla blineillä.

Eri lähteiden bliniohjeet ovat hieman toisistaan poikkeavia, mutta oleellisinta
blinien teossa on ajoissa aloittaminen, sillä taikinan on syytä kohota vähintään kuusi tuntia, mielellään jopa yön yli. Illan blinit valmistuivat Maku-lehden ohjeen mukaan.

2 munaa
5 dl maitoa
20 g hiivaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl tattarijauhoja
1 rkl voisulaa
1 tl suolaa
voita paistamiseen

Lisäksi:
mätiä
ranskankermaa
punasipulisilppua
mustapippuria myllystä
suolaa myllystä

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Liuota hiiva 2 1/2 dl:aan kädenlämpöiseksi lämmitettyä maitoa. Sekoita joukkoon jauhot, keltuaiset ja voisula. Anna taikinan kohota huoneenlämmössä yön yli tai vähintään kuusi tuntia.

Kiehauta loput maidosta h
yvissä ajoin ennen paistamista ja lisää maito lämpöisenä taikinajuureen. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahto taikinaan juuri ennen paistamista. Paista blinit molemmin puolin runsaassa voissa. Tarjoa blinit heti.

perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Kanaa hapanimeläkastikkeessa

Olemme rakastuneet kotikaupunkimme kiinalaisen ravintolan tarjoamaan kanaan hapanimeläkastikkeessa. Se on niin kertakaikkisen hyvää, että emme ole tähän mennessä edes uskaltautuneet kokeilemaan itse samanlaisen aikaansaamista. Polkkapossun sairaan hyväksi kehuma hapanimeläkastike ylitti kuitenkin kaikki odotuksemme ja ohjeesta tulikin kertaheitolla yksi herkullisimmista löydöistä.


350 g kanan fileesuikaleita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 paprika
1/4 kiinankaalta
1 prk (290 g/170 g) herkkusieniviipaleita
1 prk (227 g/137 g) ananaspaloja

Viipaloi aluksi sipuli ja valkosipulinkynnet, pilko porkkana ja paprika tikuiksi sekä suikaloi kaali. Ruskista fileesuikaleet pannulla tilkassa öljyä. Lisää joukkoon sipulit ja paista muutama minuutti. Lisää sitten pilkotut porkkanat ja paista taas pari minuuttia. Lisää seuraavaksi pilkottu paprika ja lopuksi kaalisuikaleet, herkkusienet ja ananakset. Anna kypsyä miedolla lämmöllä sillä aikaa, kun valmistat hapanimeläkastikkeen.

Kastike

1/2-1 dl valkoviinietikkaa - alkuperäisessä ohjeessa 1,2 dl
1 dl sokeria
2 1/2 rkl soijakastiketta
3
1/2 rkl ketsuppia
2
1/2 rkl maissijauhoja
1,2 dl appelsiinimehua

Kiehauta kattilassa valkoviinietikka, sokeri, soijakastike ja ketsuppi. Suurusta seos appelsiinimehuun sekoitetulla maissijauholla.

Kaada kastike kana-kasvisseoksen joukkoon ja anna hautua niin, että kasvikset ovat kypsiä. Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa.

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Peruna-papusalaatti Miian salaatinkastikkeella

Tämän viikon Ruokatorstain fetasalaatti Miian salaatinkastikkeen kera toi vaihtelua leipiin keskittyneeseen arki-iltasyömiseemme. Fetasalaatti ei kuitenkaan nimenä kuvaa salaattia juurikaan, joten tämän vuoksi kutsuttakoon siitä peruna-papusalaatiksi.

Salaatinkastikkeen ohje on alkuperäisessä lähteessä viisinkertainen, mutta viidesosa riitti hyvin meidän salaattiannoksemme kaveriksi. Toki suuremmasta määrästä ylijääneen kastikkeen voi laittaa säilöön jääkaappiin seuraavaa salaattia varten. Kastike oli loistavaa, mielestämme melko kova haastaja taivaallisen hyvälle salaatinkastikkeelle.

Kuvassa pilkistää myös Oulun reissultamme löytyneet kauniit salaatinottimet.

Miian salaatinkastike

20 ml appelsiinimehua
20 ml sinappia
10 ml sokeria
10 ml punaviinietikkaa
1/2-1 valkosipulinkynsi
1 dl öljyä
suolaa
valkopippuria

Sekoita tehosekoittimessa kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta. Lisää lopuksi öljy ohuena nauhana samalla sekoittaen kastiketta.

Peruna-papusalaatti

2-4 keitettyä, kylmää perunaa
1 tlk (225 g) vihreitä säilykepapuja
100 g fetajuustoa
1-2 tomaattia
oreganoa

Paloittele kuoritut perunat ja tomaatit, valuta pavut liemestä ja paloittele feta tarvittaessa. Pyörittele perunakuutiot pienessä määrässä salaatinkastiketta, johon voi halutessaan lisätä vielä hieman suolaa. Asettele ainekset laakealle vadille ja ripottele päälle oreganoa.

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Pipariset muffinssit

Muutama joulun ajan syöminki on postaamatta ja yksi niistä on tämä Kulinaarimurulan pipariset muffinssit. Tähdelliset piparimuffinssit osallistuivat joulukuun ruokahaasteeseen ja löysivät sitä kautta tiensä meidän sydämiimme.

"Tähti kuin tähti", ajattelimme, kun kaapistamme ei löytynyt itse Punatähteä, ainoastaan Tähtiglögiä. Maku oli kuitenkin tähdellinen, suorastaan taivaallinen. Niin taivaallinen, että emme varmasti tule odottamaan seuraavaa joulua, että saamme näitä uudestaan.

300 g pakastepiparitaikinaa
1 muna
200 g vaniljatuorejuustoa
1/2 dl Tähtiglögiä
1/2 dl sokeria

Kauli pakkauksen ohjeen mukaan sulatettu taikina ohuehkoksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla paloja, jotka voi painella muffinssivuoan kolojen pohjille ja reunoille. Säästä taikinaa myös muffinssien kansia varten. Jos et käytä silikonivuokaa, muista voidella muffinssivuoka ennen taikinalla vuoraamista.

Valmista täyte vatkaamalla munan rakenne rikki ja sekoittamalla joukkoon tuorejuusto, Tähtiglögi ja sokeri. Jaa täyte taikinalla vuorattuihin koloihin. Ota jäljelle jääneestä taikinasta
piparimuotilla koloihin mahtuvia kuvioita ja asettele ne varoen muffinssien kansiksi.

Paista muffinsseja 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ennen muffinssien irrottamista vuoasta.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Isoäidin kaltattu leipä

Aakkosten mukaan eteneminen on myös muiden harrastus ja meidänkin kohdalla matka jatkuu taas. Isoisän jälkeen leivotaan isoäidin tapaan. Vuorossa oli rukiinen leipä, joka oli helppotekoinen, mutta melkoisen vaiherikas ja aikaavievä seisottamisen ja kohotusten vuoksi. Puolikkaasta taikinasta tuli sopivankokoinen, mieluummin jopa reilunkokoinen leipä kahden hengen talouteemme. Leipää voisi kuvata maultaan perushyväksi ruisleiväksi.

1. päivä:
1 1/2 dl ruis- tai sihtiruisjauhoja
1 1/2 dl karkeita ruisjauhoja
5 dl kiehuvaa vettä

Lisää kiehuva vesi ruisjauhoseoksen joukkoon ja sekoita puuroksi. Ripottele päälle vähän jauhoja ja anna seistä leivinliinan alla yön yli.

2. päivä:
6 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
noin 20 dl ruis- tai sihtiruisjauhoja
3 rkl tummaa siirappia

Voiteluun kahvia

Lämmitä maito noin 40-asteiseksi ja sekoita taikinan joukkoon. Liuota hiiva seokseen. Lisää suola ja suurin osa jauhoista. Vaivaa taikinaa niin, että se irtoaa kulhon reunoista ja anna sen sitten kohota noin puoli tuntia.

Lisää siirappi ja loput jauhot. Vaivaa taikina kiinteäksi ja anna kohota vielä noin puoli tuntia.

Leivo taikinasta kolme limppua. Nosta leivät pellille ja anna kohota jälleen noin puoli tuntia.

Paista leipiä uunin alatasolla 250 asteessa noin 20 minuuttia, jonka jälkeen laske lämpötila 200 asteeseen ja paista vielä noin 40 minuuttia. Jos leivät näyttävät tummuvan liikaa, aseta niiden päälle leivinpaperi. Voitele kuuman leivät kahvilla ja anna jäähtyä.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Jouluinen likööri

Joulun aikana nautiskelimme ja myös muut pääsivät siemailemaan joululikööriä, jonka ohje juontaa juurensa alunperin Saksaan. Vaikka ajoitimmekin liköörin valmistumisen jouluksi, voi tätä juomaa nauttia nimestään huolimatta aivan hyvin minä tahansa vuodenaikana. Likööristä tuli voimakkaasti aniksinen, vaikka laitoimme vain kolme tähtianista. Aniksien määrän kanssa kannattaa olla siis tarkkana.

100 g kuivattuja aprikooseja
100 g kuivattuja taateleita
125 g kuivattuja luumuja
9 dl vodkaa
2 dl sokeria
1/2 rkl vaniljasokeria
puolikas kanelitanko
2-3 tähtianista
3 mausteneilikkaa
3 kokonaista maustepippuria
1 mm kardemumman siemeniä

Laita kuivatut hedelmät tölkkiin ja kaada puolet alkoholista niiden päälle. Katso, että kaikki hedelmät peittyvät alkoholiin. Sulje tölkki ja anna seistä huoneenlämmössä kolme vuorokautta. Ravistele aina silloin tällöin.

Siivilöi hedelmät pois nesteestä ja purista hedelmistä neste juoman joukkoon. Sekoita siivilöidyn juoman sekaan loput vodkasta sekä sokeri ja mausteet. Anna seistä neljä viikkoa välillä ravistellen.

Siivilöi mausteet pois ja pullota.

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Piparihyytelö glögikastikkeessa

Jouluaterian päätimme piparihyytelöön, jonka kera tarjottiin glögikastiketta. Valion ohjeistama jälkiruoka oli raikas päätös tuhdille aterialle. Mausteet toivat hyytelöön piparisuutta, mutta mielenkiintoista olisi maistaa hyydykettä myös itse piparista tehtynä.

Piparihyytelö

5 liivatelehteä
2 1/2 dl maitoa
2 munaa
1 rkl perunajauhoja
3/4 dl sokeria
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl neilikkaa
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä vähintään 5 minuuttia. Kuumenna kattilassa koko ajan huolellisesti sekoittaen maito, munat, perunajauho, sokeri ja mausteet niin kauan, että seos sakenee, mutta älä anna seoksen kiehua. Liuota vedestä pois puristetut liivatelehdet kuumaan kiisseliin hyvin sekoittaen. Jäähdytä seos välillä sekoittaen.

Vaahdota kerma ja sokeri. Lisää kermavaahto kiisseliin ja tarkista maku. Lisää halutessasi sokeria. Kaada seos noin litran kakkuvuokaan, peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä kylmässä yön yli.
Upota kakkuvuoan reunat hetkeksi kuumaan veteen ja kumoa hyytelö tarjolle.

Glögikastike

5 dl punaista glögiä
1 rkl perunajauhoja

Sekoita perunajauhot glögiin ja kuumenna seos koko ajan sekoittaen, kunnes se kiehahtaa. Jäähdytä kastike ja tarjoa hyytelön kanssa.

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Totinen muna

Lämpömittarin lukeman perusteella talvi on alkanut ja sen kunniaksi valmistimme munatotit lämmittämään sisimpäämme. Juoma osoittautui miellyttävän makuiseksi ja sitä tullaan tekemään varmasti myös muulloinkin. Munatotin voi tehdä erilaisina versioina, kylmänä, kuumana, alkoholilla tai ilman. Munatotin historiaan ja erilaisiin versioihin voit tutustua Nettikeittiön kautta.

4 annosta

4 dl maitoa
2 dl kermaa
2 munaa
2-3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl rommia

Vaahdota munat ja sokeri.
Kuumenna kattilassa kerma ja maito. Lisää kermamaito, vaniljasokeri ja rommi munavaahtoon.

perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Mangolassi

Ruokatorstai-teemamme tulee saamaan jatkoa, sillä pyrkimyksenämme on hyödyntää Ruokatorstain ohjeita viikoittain. Poikkeuksia tähän varmaankin tulee sellaisten tapahtumien vuoksi, jotka estävät arkisen ruoanlaiton. Katsotaan miten käy.

Vuoden ensimmäisen torstain kunniaksi eilen valmistui mangolassi. Lassi tarkoittaa perinteistä intialaista juomaa, joka valmistetaan sekoittamalla keskenään vaahtoavaksi juomaksi jogurttia, vettä, suolaa ja mausteita. Mangolassi on nykyaikaisempi muunnos juomasta.


1 tlk (425/230 g) mangoa sokeriliemessä
3 dl maustamatonta jogurttia
3 dl kylmää vettä
1 rkl sitruunamehua
2 rkl sokeria
jäämurskaa tai -kuutioita

Sekoita kulhossa
sauvasekoittimella mangot, jogurtti, vesi, sitruunamehu ja sokeri tasaiseksi ja kuohkeaksi. Kaada juoma kannuun ja lisää joukkoon jäämurskaa tai -kuutioita.

Maistuu jälkiruokana, välipalana ja Ruokatorstain mukaan jopa vahvasti maustettujen ruokien kanssa ruokajuomana.

Punajuuri-sinihomejuustovuoka

Jouluumme on kuulunut muutaman vuoden ajan sinihomejuustoinen punajuurivuoka. Limehän tätä ei sinihomejuustokammoisena syö, mutta maku on sitäkin enemmän muiden mieleen. Tänä vuonna kokeilimme uudenlaista ohjetta, johon tuli mukaan aikaisemmasta poiketen riisiä. Maistuvaa, mutta sinihomejuuston ystävät olisivat kaivanneet juuston makua vieläkin enemmän esiin.

1/2 kg punajuuria
1 sipuli
1 dl puuroriisiä
4 dl vettä
1/2 tl suolaa
125 g sinihomejuustoa muruina
2 dl ruokakermaa
3/4 tl mustapippuria
1 tl meiramia
suolaa maun mukaan

Silppua sipuli ja raasta kuoritut punajuuret karkeaksi raasteeksi esimerkiksi monitoimikoneella. Keitä puuroriisiä suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia. Sekoita kasvikset, sinihomejuustomurut, ruokakerma ja mausteet riisin joukkoon. Kypsennä voidellussa uunivuoasssa 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 1 1/2 tuntia sekoittaen vuokaa kypsennyksen puolivälissä.

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Ruispiparit

Vanhempien herkkulahjakoreihin päätyi ruispipareita, jotka osoittautuivat mukavaksi vaihteluksi perinteisemmille pipareille. Ruispiparit maistuivat erityisen hyviltä aurajuuston ja viikunahillon kanssa kera höyryävän glögin.
1/2 dl juoksevaa hunajaa
1/2 dl siirappia
1/2 dl margariinia sulatettuna ja jäähdytettynä
1 rkl piparkakkumaustetta
1 muna
2
1/2 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl soodaa

Sekoita kulhossa hunaja, siirappi, margariini, piparkakkumauste ja muna.
Sekoita ruis- ja vehnäjauhot sekä sooda keskenään ja lisää ne seokseen. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna levätä jääkaapissa vähintään muutama tunti.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja tee siitä piparkakkumuotilla pipareita. Paista pipareita 200 asteessa noin 5-7 minuuttia.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008

Joulupöydän silakat

Silakat ovat oleellinen osa jouluruokaamme. Tällä kertaa valmistimme joulupöytään Kettuterroristien ohjeen pohjalta valkosipulisilakoita ja nykyisin tuntemattomasta lähteestä taltioidulla ohjeella lasimestarin silakoita ja sitruunasilakoita.

Valkosipulisilakat

700 g silakkafileitä
5 dl vettä
1 dl etikkaa
1 1/2 rkl suolaa

Kastike:
2 dl kermaviiliä
1 1/2 dl rasvatonta majoneesia
4 suurehkoa valkosipulinkynttä murskattuna
2 tl valkopippurijauhetta
1 rkl sokeria
2 tl suolaa

Liota silakkafileitä yön yli suolalla maustetussa etikkavedessä. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja laita valutetut fileet kerroksittain kastikkeen kanssa kannelliseen astiaan. Anna maustua kylmässä vähintään 1 vrk.

Sitruunasilakat


600 g silakkafileitä
2 rkl merisuolaa
2 rkl sokeria
1 sitruuna

Kastike:
2 isohkoa valkosipulinkynttä viipaloituna
2 sitruunaa viipaloituna
35 g pieniä kapriksia
valkopippuria

1 dl valkoista balsamicoa
1 1/2 dl oliiviöljyä

Huuhtele ja valuta silakkafileet. Lado fileet tasaiselle alustalle ja mausta suolalla ja sokerilla. Taita silakat kalan muotoon, lado kannelliseen astiaan ja purista päälle sitruunan mehu. Anna maustua kylmässä yön yli, kääntele muutaman kerran astiassa maustumisen alussa.

Lado valutetut fileet, valkosipuli- ja sitruunaviipaleet sekä kaprikset kerroksittain astiaan ja jauha päälle valkopippuria. Kaada päälle balsamico-öljyseos. Anna maustua kylmässä vähintään 1 vrk.


Lasimestarin silakat


600 g silakkafileitä
1/2 rkl suolaa
mustapippuria

Liemi:
1 1/2 dl sokeria
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl vettä
1 rkl suolaa

Lisäksi
2 porkkanaa viipaloituna
1 punasipuli
viipaloituna
4 laakerinlehteä
1 rkl sinapinsiemeniä
10 maustepippuria
10 neilikkaa
1 1/2 rkl suolaa

Mausta silakkafileet suolalla sekä pippurilla ja anna maustua muutama tunti jääkaapissa. Kiehauta kattilassa liemen ainekset ja anna jäähtyä.

Lado silakkafileet, porkkana- ja punasipuliviipaleet sekä mausteet kannelliseen astiaan kerroksittain ja kaada päälle jäähtynyt liemi. Varmista, että silakat ovat kokonaan liemen peitossa. Anna maustua kylmässä vähintään 1 vrk.

Menneen vuoden muistelmia, uuden vuoden unelmia

Vuoden vaihtuessa on mukava muistella mennyttä vuotta ja tehdä katsaus tulevaan vuoteen. Vuosi 2007 ja Limepippuri toivat ruokakulttuuriimme melkoisen muutoksen, sillä innostuimme kokeilemaan yhä uudelleen ja uudelleen meille aivan uudenlaisia ruokaohjeita. Tämän myötä se, mitä keittiössämme valmistetaan ja syödään, on huomattavasti monipuolisempaa kuin aikana ennen Limepippuria.

Hyllymme notkuvat nykyisin ruokaohjeista, -lehdistä ja -kirjoista ja keittiökaappimme puolestaan pursuavat yhä moninaisimmista ruoka-aineksista. Kiinnostus ruokaan on lisännyt myös melkoisesti kuppien ja kippojen määrää kaapeissamme, sillä oleellinen osa onnistunutta ruokahetkeä on kaunis ja toimiva kattaus.

Menneenä vuonna olemme intoutuneet jopa muutamaan teemajaksoon. Ennen Limepippuria jopa hieman kummastelimme joidenkin Jamie-hypetystä, mutta herran kirjoihin tutustuttuamme ja erityisesti ohjeita kokeiltuamme, vannomme nyt itsekin
Jamien nimeen. Vuoden paras ruokakirjahankinta oli Ruokatorstai, joka tarjosi puolestaan ohjeet Ruokatorstai-viikolle.

Kesällä alkanut
leipien aakkosleivonta tulee saamaan jatkoa tämän vuoden aikana. Aikaisemmin emme ole juurikaan tehneet leipää itse, mutta nykyisin tuore, vastaleivottu leipä kuuluu oleellisena osana arki-iltojemme ateriointiin.

Vuoden aikana pääsimme nautiskelemaan myös latvialaisen, kreikkalaisen ja itävaltalaisen keittiön tarjonnasta. Makuelämyksiä ovat tarjonneet myös meille hieman tuntemattomammat ainekset, kuten kastanja, fenkoli, maa-artisokka ja bataatti.

Tämän vuoden aikana
tarkoituksenamme on avartaa tietämystä ruokaan liittyen entisestään. Ajatuksissa on tutustua tarkemmin sekä suomalaisiin perinneruokiin että eri maiden ruokakulttuureihin ja erityisesti haaveilemme kiinalaiseen ruokakulttuuriin tutustumisesta aidossa ympäristössä.