Grillattujen hampurilaisten lisäkkeenä maistelimme Pastanjauhajilta löytämäämme alunperin Emman ohjeistamaa avokadosalaattia. Hyvältä maistui. Avokado sopii loistavasti erilaisiin tahnoihin ja moniin salaatteihin, mutta sopivan kypsän avokadon löytämiseksi joutuu valitettavan usein kiertämään useammankin kaupan kautta.

1/2 kurkku kuorittuna ja paloiteltuna
2 avocadoa kuorittuna ja paloiteltuna
3-5 rkl maustamatonta jogurttia
1 valkosipulin kynsi murskattuna
2-3 tl sitruunamehua
pieni kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
suolaa
pippuria
Sekoita ainekset keskenään, maistele ja lisää tarvittaessa mausteita, jotta saat salaattiin mieleisesi maun. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoamista.
Erilaisten juustokakkuohjeiden kokeilu jatkuu yhä edelleen. Vuorossa oli Arla Ingmanin resepteistä löytynyt juustokakku, johon ei tullut taasen lainkaan juustoa. Kakku oli kyllä kokeilemisen arvoinen ja meni yhdessä hujauksessa isäntä- ja vieraspariskunnan suihin.
Pohja
10 digestivekeksiä
75 g voita
Täyte
500 g maitorahkaa
2 munaa
3/4 dl sokeria
Kuorrutus
4 dl ranskankermaa
1 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 7 minuuttia. Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi seokseksi. Kaada seos vuokaan ja paista 25-30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vähintään 15 minuuttia. Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään, levitä seos kakun pinnalle ja paista vielä 15-20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja tarjoile jääkaappikylmänä esimerkiksi mansikkasoseen kanssa.
Kaupan hyllylle oli ilmestynyt taas uusia mausteseoksia, joista mukaamme tarttui Pasta Basilico, jossa on yhdistetty basilika ja valkosipuli tomaatin, persiljan ja mustapippurin kanssa. Mausteseoksen luvataan täydentävän erityisesti pastan, salaatin, riisi- ja jauheliharuokien makua. Tämän perunalla ja rucolalla täydennetyn pennepastan mausteseos teki ainakin täydelliseksi.
450 g pennepastaa
1 dl oliiviöljyä
4 kuorittua perunaa kuutioituna
4 valkosipulinkynttä murskattuna
1 sitruunan kuori raastettuna
2 dl rucolaa silputtuna
1 rkl pasta basilico -mausteseosta
1 dl parmesaania raastettuna
1 dl maustamatonta jogurttia
Kuumenna öljy suuressa paistinpannussa ja paista perunoita noin 10 minuuttia keskilämmöllä, kunnes ne saavat kullanruskean värin. Laita pasta kypsymään ohjeen mukaan. Lisää perunoiden joukkoon valkosipulimurska ja raastettu sitruunankuori ja paista vielä 5 minuuttia. Lisää rucola ja ripottele pinnalle mausteseosta. Lisää kypsä ja valutettu pasta sekä parmesaani seokseen. Ripottele pinnalle vielä mausteseosta. Nosta paistinpannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon jogurtti. Tarjoile heti.
Perunaiset salaatit ovat olleet yleensä makuumme ja ne ovat myös varsin täyttävää syötävää. Ruokamaailman välimeren perunasalaattiin ihastuimme täysin, joskin jätimme alkuperäiseen ohjeeseen kuuluneet oliivit salaatista pois.
1 kg perunoita
2 avokadoa
50 g rucolaa
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
1 rkl sitruunamehua
Kastike:
1 dl aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
1 prk tonnikalaa öljyssä
2 dl kevytranskankermaa
suolaa
pippuria
Keitä kuoritut ja kuutioidut perunat kypsiksi ja jäähdytä ne. Sekoita kuoritut ja kuutioidut avokadot, hienonnettu rucola ja valutetut aurinkokuivatut tomaatit keskenään. Mausta sitruunamehulla.
Soseuta kastiketta varten sauvasekoittimella valutetut aurinkokuivatut tomaatit ja tonnikala. Sekoita joukkoon ranskankerma. Kääntele kastike salaatin joukkoon, maista ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
Mansikkamäessä tehtiin jo viime syksynä mandariinista marenkitorttua, joka houkutteli jo pelkällä kauneudellaan. Mandariinit vaihtuivat mansikkaan, mutta muuten menimme ohjeen mukaan. Torttuun muodostui kauniit kerrokset ja myös maku oli kohdallaan.
Pohja
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 muna
50 g huoneenlämpöistä voita
Täyte
mansikoita
500 g rahkaa
3 dl maitoa
1 1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 pss vaniljakastikejauhetta
1 sitruunan kuori raastettuna
Marenki
3 valkuaista
1 dl sokeria
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon muna ja voi. Sekoita takina nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja taputtele se halkaisijaltaan noin 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Levitä siivilässä valutetut sulatetut mansikat torttupohjalle. Sekoita keskenään täytteen muut ainekset ja levitä täyte mansikoiden päälle. Paista torttua uunin alaosassa 160 asteessa noin 1 tunti.
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri vähitellen seosta vatkaten. Levitä marenki kakun päälle ja paista vielä uunin yläosassa noin 10 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin. Siirrä huoneenlämpöiseksi jäähtynyt kakku kylmään ja tarjoa kylmänä seuraavana päivänä.
Oliivian julkaisema ohje sisilialaisesta spagettivuoasta pääsi kokeiluun keittiössämme viime viikonloppuna muutamilla pienillä muutoksilla. Sen lisäksi, että tämä spagettikakku oli todellakin maukasta syötävää, se oli tarjoiltaessa mukavassa muodossa. Koristelemalla kakun esimerkiksi tuoreilla yrteillä siitä saa hieman erilaisen suolaisen tarjottavan ruokavieraille.
Näin me teimme:
noin 1 dl oliiviöljyä
2 munakoisoa
400 g jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 rkl tomaattipyrettä
400 g paseerattua tomaattia
1 tl worcestershirekastiketta
1 tl kuivattua oreganoa
1/2 kesäkurpitsaa pilkottuna
175 g spagettia (kuivapaino)
115 g parmesaania raastettuna
suolaa
pippuria
muita mausteita maun mukaan, esim. chilimausteseosta, paprikajauhetta
Ruskista öljytilkassa viipaloidut munakoisot pienissä erissä ja nosta talouspaperin päälle. Ruskista jauheliha, lisää joukkoon silputtu sipuli ja valkosipuli kuullottaen niitä hetki. Lisää sitten joukkoon tomaattipyree, paseerattu tomaatti ja mausteet. Anna hautua noin 10 minuuttia ja lisää kesäkurpitsaviipaleet. Hauduta vielä noin 10 minuuttila.
Kypsennä pasta ja valuta se. Sekoita isossa kulhossa pasta, jauhelikastike ja parmesaani sekaisin esimerkiksi kahden haarukan avulla nostellen.
Voitele halkaisijaltaan noin 24 cm:n irtopohjainen kakkuvuoka öljyllä. Levitä munakoisoviipaleet vuoan pohjalle ja reunalle. Kaada vuokaan spagetti-jauhelihaseos ja peitä se lopuilla munakoisoviipaleilla. Kypsennä 200 asteessa 40 minuuttia. Anna asettua noin 5 minuuttia ja kumoa vuoka sitten tarjoilulautaselle.
Keittiössämme on touhuttu melkolailla entiseen tahtiin, mutta erilaisten kiireiden vuoksi bloggaus on jäänyt viime viikkoina valitettavasti kiireen jalkoihin. Suurin kiireen aiheuttaja on viime viikkoina ollut, ja tulee tulevina kuukausina olemaan, vasta käynnistynyt taloprojekti. Keittiönämme tulee kuukauden päästä olemaan vuokrakeittiö ja se tullee antamaan oman säväyksensä ruoanlaittoon ja leivontaan. Kipot ja kupit eivät varmaankaan ihan heti ole järjestyksessä uudessa asunnossa eikä keittiö ole yhtä toimiva paikka ruoanlaitolle ja leipomiselle kuin nykyisemme.
Selkein merkki arkisen kiireen lisääntymisestä on se, että olemme turvautuneet yhä useammin kaupan leipähyllyjen tarjontaan. Nekin maistuvat nyt paljon paremmin pienen tauon jälkeen ja oikein hyviä leipiähän sieltä löytyykin. Kettuterroristeilta löytyneen valkosipulisen yrttikierreleivän ohjeen pohjalta oli kuitenkin kokeiltava taas itse tehdä leipää.
3 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
25 g voita
Täyte
25 g voita
2 valkosipulinkynttä murskattuna2 dl yrttejä, esim. basilikaa, persiljaa, timjamia silputtuna
1/2-1 dl aurinkokuivattua tomaattia paloiteltuna
Kuumenna maito reilusti kädenlämpöiseksi, noin +42-asteiseksi. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta vähitellen joukkoon loput jauhot. Lisää lopuksi taikinaan sulatettu voi hyvin sekoittaen.
Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi. Kauli taikina noin 30x40 cm:n levyksi. Levitä levylle pehmeä voi ja valkosipulimurska sekä ripottele päälle haluamiasi yrttejä ja halutessasi aurinkokuivattuja tomaattipaloja. Kääri taikina rullalle ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa taikinatanko pituussuunnassa kahtia jättäen tangon toinen pää yhtenäiseksi. Kierrä taikinatangot toistensa ympäri ja nipistä päät yhteen. Anna kohota vielä hetki liinan alla. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Vaniljaisen mansikkaraparperipiirakan ohje oli todellinen löytö viime kesänä. Sen maku mielessä valmistui tämän kesän kynnyksellä vaniljainen mansikkapiirakka. Ohje on poimittu talteen jostakin blogista, mutta valitettavasti blogin nimeä ei ole enää tiedossa. Mansikkapiirakka oli oikein mukavaa syötävää. Voiko muuta edes tulla vaniljan ja mansikan makuyhdistelmästä?
Raparperitkin ovat kasvattaneet jo mukavasti vartta, joten taitaa olla kohta vuorossa niin vaniljaisen mansikkaraparperipiirakan tekeminen kuin uusienkin raparperiohjeiden etsiminen. Viime kesän aikana raparperi pääsi maustamaan puddingia, rahkaa, leipää, puuroa, hyytelöä ja jäi sitä jopa säilöttäväksikin.
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl juoksevaa margariinia
1/2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
vaniljakreemijauhetta
maitoa
mansikoita
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon margariini ja maito. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinan joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada seos voideltuun piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Valmista vaniljakreemi pakkauksen ohjeen mukaan (laita pikemminkin hieman vähemmän nestettä kuin liikaa) ja kaada se piirakkapohjan päälle. Asettele päälle mansikat. Paista uunissa vielä noin 10-15 minuuttia.
Rullaaminen on ruoanlaitossa mukavaa puuhaa. Erilaiset rullat ja kääröt ovat mielenkiintoisia tehdä, kun useimmiten saa jännittää pysyykö rulla rullana ja pysyykö täyte rullan sisällä. Lisäksi rullat ovat yleensä mitä maukkaimpaa syötävää, kun rullaan on voinut kääriä omia herkkuaineksiaan.
Ajatus rosmariinilla maustettuihin aurinkokuivatulla tomaatilla ja pestolla täytettyihin broilerirulliin lähti Kettuterroristien sivuilta, josta löytyi myös mainio ohje kasvislisukkeeseen.

Täytetyt broilerirullat
4 kpl broilerin rintafileetä (esimerkiksi hunajamarinoituja)
pestoa
aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
parmesaania
Sekoita keskenään haluamasi määrä pestoa ja silputtua aurinkokuivattua tomaattia. Viillä broilerinfileisiin pienet taskut ja täytä ne pesto-tomaattitäytteellä. Laita taskuun myös parmesaanilastuja. Kääri fileet rullalle ja kiinnitä tikulla.
Kasvispeti perunasta ja kesäkurpitsasta
5-6 kuorittua perunaa ohuina viipaleina
3 dl kasvislientä
1 pieni kesäkurpitsa paloina
2 salottisipulia silputtuna
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
2 tl rosmariinia
1 rkl öljyä
suolaa
pippuria
Lado perunaviipaleet voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle kasvisliemi. Esikypsennä 200 asteessa noin 15 minuuttia. Sekoita kesäkurpitsat, sipulit, aurinkokuivatut tomaatit, rosmariini ja öljy ja levitä seos esikyppsennettyjen perunaviipaleiden päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Aseta broilerirullat kasvispedille ja ripottele niiden pinnalle rosmariinia. Kypsennä noin 35 minuuttia. Jos fileiden pinta alkaa tummua liikaa, peitä vuoka foliolla.
Pippuri sai maistaa ystävän tekemänä todella loistavaa, mehevän kosteaa suklaamoussekakkua, jota Pippurin oli sitten tehtävä myös Limen maistiaisiksi. Ohje on alunperin taltioitu jostakin nyttemmin tuntemattomasta lehdestä.
Pohja
6 munaa
3 dl sokeria
1 1/2 dl juoksevaa margariinia
2 1/4 dl jauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 dl tummaa kaakaojauhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilöiden ja taikinaa varovasti käännellen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun halkaisijaltaan noin 26 cm:n kakkuvuokaa. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 35 minuuttia.
Täyte
2 liivatelehteä
175 g tummaa suklaata
1/2 dl vahvaa kahvia
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl vispi- tai kuohukermaa
2 rkl sokeria
Kostutukseen noin 1 1/2-2 dl laimennettua appelsiinimehua
Liota liivatelehtiä noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Sulata suklaa ja lisää sulaneen suklaan joukkoon kuuma kahvi ja vedestä poispuristetut liivatelehdet hyvin sekoittaen. Lisää keltuaiset jäähtyneeseen seokseen. Vaahdota valkuaiset ja toisessa kulhossa kerma. Lisää vaahdot suklaaseokseen sekoittaen täyte tasaiseksi.
Halkaise kakkupohja jättäen alaosa hieman paksummaksi. Kostuta molemmat levyt appelsiinimehulla. Levitä mousse alimmalle kakkupohjalle ja anna hyytyä hetki. Nosta kansi päälle, peitä kakku kelmulla tai muovipussilla ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Pastaruokien herkullisuus tulee kerta toisensa jälkeen todettua ja myös tämä Ruokamaailman ohjeeseen pohjautuva kalainen pasta saa hurraa-huudot osakseen.
2-3 annosta
pastaa
300 g pakasteseikuutioita
2 dl aurinkokuivattua tomaattia
1 rkl ruohosipulia
3 rkl öljyä
2-3 rkl pestoa
2 rkl kuivattua timjamia
3 rkl öljyä
2-3 tl chilimausteseosta
1 rkl sitruunamehua
suolaa
juustoraastetta
Sulata seikuutiot ja keitä pasta kypsäksi. Kuumenna öljy wokkipannussa ja kuumenna siinä timjamia ja chilimausteseosta hetki sekoitellen. Lisää joukkoon ruohosipuli, kala- ja tomaattipalat. Paista noin 10 minuuttia, kunnes kala on kypsää. Lisää paistamisen loppuvaiheessa pesto. Mausta sitruunamehulla ja lisää suolaa tarvittaessa. Lisää joukkoon keitetty pasta ja sekoita hyvin. Tarjoa halutessasi juustoraasteen kera.
Kun vieraat ilmoittavat yllättäen tulostaan, täytyy joskus improvisoida ja valmistaa tarjottavaa niistä aineksista, joita kaapista löytyy. Jääkaapin tyhjennyspiirakaksi muotoutui viime viikkoisille vieraille kinkku-kasvispiirakka, joka osoittautui maukkaaksi niin vieraiden kuin isäntäväen mielestä.
Piirakan täytteen ainesosien määrät ovat pääosin summittaisia, joten piirakkaa tehtäessä kannattaa kuunnella omia makumieltymyksiä. Lisäksi piirakkamme oli pienen tovin liian kauan uunissa ja sai näin aavistuksen ruskeamman pinnan kuin oli tarkoitus. Täyte pysyi kuitenkin onneksi mukavan kosteana ja mehevänä.
Pohja
1 dl vettä
1/4 pkt hiivaa
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 rkl basilikaa
2 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
Täyte
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
1/2 kesäkurpitsaa
1 paprika
1 rkl öljyä
noin 100 g kinkkusuikaleita
suolaa
mustapippuria
1 tl basilikaa
1 tl persiljaa
200 g Koskenlaskija paprika -sulatejuustoa
2 munaa
Liota haaleaan veteen hiiva ja lisää joukkoon muut pohjan ainekset. Vaivaa taikina tasaiseksi niin, että se irtoaa kulhon reunoista. Kauli taikina jauhotetulla leivinalustalla halkaisijaltaan 26-28 cm:n piirasvuokaan sopivaksi. Kohota taikinaa liinan alla täytteen valmistamisen ajan.
Paista hienonnettuja sipuleita ja suikaloituja kasviksia öljyssä kuumalla pannulla sekoitellen muutama minuutti. Lisää joukkoon kinkkusuikaleet ja mausteet. Lisää joukkoon sulatejuusto sekoitellen niin kauan, kunnes juusto on sulanut. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Anna täytteen hieman jäähtyä ja sekoita joukkoon haarukalla vatkatut munat. Kaada täyte vuokaan ja paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 35 minuuttia.