sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Piparinen juustokakku

Piparkakkutaikinaa on tähän saakka hyödynnetty perheessämme pääasiassa perinteisiin pipareihin, mutta tänä jouluna piparkakkutaikinasta syntyi myös pohja aivan loistavaan jouluiseen juustokakkuun.
Tämän herkullisen sekä nopea- ja helppotekoisen ohjeen tarjosi Maku-lehti.

Pohja
noin 250 g valmista piparkakkutaikinaa

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl fariinisokeria
2 munaa
1 1/2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Sulata piparkakkutaikina pakkauksen ohjeen mukaan ja kauli se hieman irtopohjavuoan pohjaa suuremmaksi. Nosta kaulittu taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja painele taikinaa myös vuoan reunoja vasten.

Sekoita täytteen ainekset kulhossa
ja kaada vuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Torttu maistuu parhaimmalta jääkaappikylmänä.

lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Mustikkaiset tartaletit

Pikkuleipurin avustuksella Lime leipoi eilen mustikkaleivoksia. Leivoksista tuli hieman erinäköisiä kuin alkuperäisen ohjeen yhteydessä Kotivinkin jouluherkut -lehdessä. Syy saattanee olla enemmässä mustikoiden ja mustikkamehun määrässä. Leivokset olivat varsin makoisia täytteen muodostuessa tomusokerista.

Leivospohjat
100 g voita tai margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Täyte
200 g mustikoita
2-3 dl tomusokeria
mustikoiden mehua

Vatkaa jauhot, sokeri, leivinjauhe, huoneenlämpöinen paloiteltu rasva ja muna tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin noin 1/2 tunniksi. Jaa taikina 10-15 osaan vuokien koosta riippuen ja painele taikina vuokiin. Paista leivospohjia uunin keskitasossa 220 asteessa noin 15 minuuttia.

Sulata mustikat ja ota mehu talteen. Sekoita tomusokeri ja mustikkamehu juoksevaksi kuorrutteeksi. Täytä vuoista irrotetut leivospohjat mustikoilla ja valuta päälle kuorrutetta.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Hillottu punasipuli

Joulukuussa on keittiössämme valmistunut useampia säilykkeitä. Viikunahillon ja valkosipulinkynsien lisäksi on purkitettu Kettuterroristien punasipulihilloketta, joka jo edustikin yhtä osaa lehtipihvipurilaisissa, joilla herkuttelimme ennen Wienin matkaa. Hilloke oli myös osa joulupöydän antimia.

4 punasipulia
1 dl ruokosokeria
1 dl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
1 rkl kuivattua rosmariinia

Viipaloi kuoritut punasipulit ohuiksi renkaiksi. Kuumenna ruokosokeri, balsamiviinietikka, suola ja rosmariini kattilassa ja lisää kiehuvan seoksen joukkoon punasipulirenkaat. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin tunti. Jäähdytä ja purkita.

Suklaakuvioita pikkuleipurin avustuksella

Limellä on ollut tämän päivän kaverina 6-vuotias veljen tyttö.

Heti aamusta ryhdyimme testaamaan suklaakonetta. Aluksi upotimme muottiin rusinoita ja kaadoimme päälle sulatettua suklaata. Loppuja muotteja kokeilimme täytellä sulalla suklaalla, johon oli sekoitettu piparimurua. Iltapäivällä valmistui vielä mustikkaleivoksia, joista lisää myöhemmin.

sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella

Joulupuumme on saanut koristeensa ja joulupöydän antimet ovat valmiina. Nyt on aika rauhoittua nauttimaan joulutunnelmasta.


Tämän joulun uusi kokeilu oli Kotilieden tarjoama imelletty peruna-bataattivuoka ja se oli kerrassaan niin herkullista, että siitä tulee ihan varmasti perinne joulupöydässämme.

Toivotamme oikein nautinnollista joulua kaikille lukijoillemme!

Imelletty peruna-bataattivuoka

1 kg perunoita
1/2 kg bataattia
1 dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
2 tl suolaa
1/2 dl siirappia
valkopippuria

pinnalle:
voinokareita

Keitä pestyt, kuorimattomat perunat suolaamattomassa vedessä. Kuori ja lohko bataatti ja keitä ne vähässä vedessä kypsiksi. Kuori perunat ja survo ne bataattilohkojen kanssa. Sekoita vehnäjauhot survokseen ja anna seoksen imeltyä huoneenlämmössä yön yli.

Lisää survokseen maito, siirappi ja mausteet. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 150 asteessa noin 2 1/2 tuntia.

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Mantelikakkua herkkukorissa

Tänään kiikutimme molempien vanhemmille herkkukorit jouluksi. Herkkukorit sisälsivät omena-siideriglögiä, joululikööriä, saaristolaisleipää, ruispipareita, piparisuklaata, suklaisia aprikooseja, viikunahilloa ja mantelikakkua. Mantelikakku syntyi todella vaivattomasti käden käänteessä. Lopputulos oli todella maukas ja muistutti hieman mutakakkua.

Mantelikakku

3 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
150 g voita sulatettuna
2 munaa
100 g mantelirouhetta
tomusokeria

Sekoita sokeri, jauhot, vaniljasokeri, suola ja kaakao. Sekoita hyvin joukkoon voisula ja munat. Lisää lopuksi mantelirouhe. Paista kakkua voidellussa halkaisijaltaan noin 25 cm:n irtopohjavuoassa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Ripottele jäähtyneen kakun päälle tomusokeria.

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Saaristolaisleipä

Nyt on keittiössämme menossa taas jonkin sortin leipäbuumi. Teimme syksyllä saaristolaisleipää, josta löytyy monia hieman erilaisia versioita. Päätimme kokeilla näin joulun alla toistakin ohjetta. Ihastuimme syksyiseenkin leipään, mutta tämä leipä pesi sen 6-0. Tässä ohjeessa oli huomattavasti vähäisempi määrä jauhoja ja tuplasti hiivaa, joten leipä oli ihanan kuohkeaa ja mehukasta. Syksyinen versio oli huomattavasti "jöötimpää". Tämän loistavan ohjeen tarjosi Tunnelmallinen joulu -kirja.

5 dl piimää
50 g hiivaa
1 ½ dl siirappia
1 dl sokeroimatonta puolukkasurvosta
1½ dl vehnä- tai kauraleseitä
1 ½ dl maltaita
2 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Taikina saa olla melko löysää. Kaada taikina voideltuun pitkulaiseen leipävuokaan ja anna kohota noin 1½ tuntia.

Paista 170 asteessa. Laske uunin lämpö 160 asteeseen, kun leivän pinta alkaa tummua ja peitä leipä alumiinifoliolla. Kokonaispaistoaika on 1 tunti ja 15 minuuttia.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Sydänleivät

Kesällä kannoimme kirjastosta kotiin pinon grillausopuksia ja nyt joulun lähestyessä kävimme hakemassa jouluaiheisia kirjoja. Kirjoista löytyi ohjeita monenlaisiin mukaviin juttuihin, kuten esimerkiksi askarteluun ja ruoanlaittoon. Kirjasta Joulua! löysimme ohjeen sydänleipiin. Leivät sopivat hyvin muuhunkin ajankohtaan kuin jouluun, vaikkapa aamiaistervehdykseksi tai ystävänpäiväleipäsiksi rakkaimmalle.

25 g hiivaa
1 rkl hunajaa
3 dl vettä
6-7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
4 rkl oliiviöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen vesi-hunajaseokseen. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot, suola ja öljy. Alusta hyvin ja anna kohota noin tunnin ajan.

Vaivaa taikinaa pöydällä ja kauli se ohueksi levyksi. Painele siitä suurella piparkakkumuotilla sydämiä ja nosta ne pellille. Anna kohota liinalla peitettynä vielä noin vartin ajan. Voitele leivät vedellä ja paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Marinoidut valkosipulinkynnet

Valkosipulinkynnet saivat eilen Parhaimmat jouluherkut -opuksen tarjoaman ohjeen mukaisesti kaverikseen jouluisia mausteita ja joutuivat viikoksi marinoitumaan jääkaappiin. Kuten viikunahilloa, myös marinoituja valkosipulinkynsiä suositellaan ruokalahjaksi herkkusuille. Ensi viikolla tiedämme, miltä nämä maistuvat ja voisiko näitä antaa lahjaksi. Kokeilematta on parempi olla lahjomatta niillä muita.

6-7 kokonaista valkosipulia

Mausteliemi:
2 dl valkoviinietikkaa (tai punaviini-/omenaviinietikkaa)
2 dl vettä
2-3 rkl sokeria
1-2 tl suolaa
2 laakerinlehteä
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl sinapinsiemeniä
3 kokonaista nelikkaa
1/4-1/2 dl öljyä

Irrota valkosipulinkynnet toisistaan, mutta älä kuori niitä. Laita liemen ainekset öljyä lukuunottamatta kattilaan ja lisää valkosipulinkynnet. Keitä 5 minuuttia. Nostele irronneet kuoret liemestä pois, jäähdytä ja lisää öljy. Purkita valkosipulinkynnet liemineen ja anna maustua kylmässä viikon ajan.

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Viikunahillo

Olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet viikunahillon valmistamista, jotta voisimme nautiskella sitä juustojen ja pipareiden kanssa. Nyt kun jouluun on enää reilu viikko aikaa, päätimme aloittaa jouluvalmistelut. Joululahjaostosten ja joulusiivouksen jälkeen laitoimme padat porisemaan ja valmistimme piparkakkutaikinan, maustetut valkosipulit marinoitumaan ja viikunahillon. Viikunahilloon ohje löytyi Kotivinkin jouluherkuista. Ohjeen mukaisesti valmista hilloa tulee noin 4 dl.

500 g kuivattuja viikunoita
1 vaniljatanko
1 dl juoksevaa hunajaa
2 kanelitankoa
1 dl valkoviiniä
1 dl valkoista glögijuomaa

Leikkaa viikunoista kova kanta pois ja paloittele viikunat. Laita viikunapalat kattilaan. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja raaputa siemenet viikunapalojen joukkoon. Lisää kattilaan hunaja, kanelitangot, halkaistu vaniljatanko, valkoviini ja glögijuoma. Keitä hilloa noin 20-30 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes se on tasaisen sakeaa. Poista hillosta kaneli- ja vaniljatangot. Jäähdytä ja purkita hillo.

Tarjoile hilloa esimerkiksi juustojen kanssa. Viikunahillo on myös oiva lahja ystäville joulun aikaan.

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Vuohinen kanapasta

Tämä viikko on mennyt hieman matkasta toipuessa eikä keittiössämme ole juurikaan hääräilty. Tänään kuitenkin löytyi taas intoa ja energiaa ruoan laittoon, eikä suotta, sillä vuohinen kanapasta oli loistava perjantai-illallinen.

1 munakoiso
1/2 dl öljyä

300 g broilerinsuikaleita
1 punasipuli
400 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa (säilyke)
kourallinen tuoretta basilikaa
1/2 pötköä vuohenjuustoa
suolaa
pippuria
sitruunapippuria

250 g tuorepastaa
2-4 rkl aurinkokuivattua tomaattia

Kuutioi munakoiso, sekoita kuutioiden joukkoon öljy ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Kypsennä munakoison pehmetessä broilerinsuikaleet ja kuullota sen jälkeen ohueksi silputtu punasipuli öljytilkassa. Sekoita punasipulien joukkoon kypsennetyt broilerit, tomaattisäilykkeet, silputtu basilika ja osa (noin puolet) vuohenjuustosta kuumentaen kastike niin, että juusto sulaa. Mausta ja tarkista maku.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kääntele kastike ja munakoisokuutiot kypsään, kuumaan ja valutettuun pastaan. Jaa pasta annosvuokiin tai yhteen isoon uunivuokaan ja laita päälle vuohenjuustoviipale. Kuumenna uunissa 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut. Lisää annoksen päälle pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikan lehtiä ennen tarjoilua.

Lime korvasi vuohenjuuston mozzarellalla, mutta totesi kuitenkin vuohista versiota maistettuaan, että se oli täyteläisempää. Ei suostunut kuitenkaan myöntämään, että vuohinen versio oli selkeästi parempaa.

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Isoisän timjamisämpylät

Aakkosleivontamme sai jatkoa isoisän timjamisämpylöistä, joista tuli ruisjauhojen vuoksi todella tuhtia purtavaa.

25 g margarinia tai voita
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl kuivattua ja hienonnettua timjamia
2 dl vehnänalkioita
noin 10 dl sihtiruisjauhoja

voiteluun:
vettä
vehnänalkioita

Lämmitä sulatettu rasva maidon kanssa kädenlämpöiseksi. Kaada neste murennetun hiivan päälle ja liuota hiiva. Lisää loput aineet ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla noin puoli tuntia.

Muovaa taikinasta sämpylöitä ja nosta ne pellille kohoamaan vielä puoleksi tunniksi. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele päälle vehnänalkioita. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia.

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Wienin ruokakuulumiset

Kuten eilen lupasimme, tänään kerromme ravintola- ja kahvilakokemuksistamme. Vatsat täyttyivät osaksi jo joulumarkkinoilla nautituista välipaloista, mutta toki kävimme myös ravintoloissa. Eräs suosittelluimmista paikoista on Figlmüller, jossa maistoimme sen erityisen suosittua wiener schnitzeliä. Leike oli todellakin suuri, sillä se ei mahtunut edes kokonaan normaalikokoiselle ruokalautaselle. Figlmülleriä on moitittu liiaksi turisteille suunnatuksi, mutta ainakin me tykkäsimme sen tunnelmallisen hämyisestä ilmapiiristä. Muista ruokapaikoista emme kuvia ottaneetkaan juuri hämyisyyden vuoksi, mutta schnitzel oli pakko saada kuvaan. Jos olet menossa Wieniin ja Figlmülleriin, niin varaudu jonottamaan.
Kahvilakulttuuri tuntui olevan Wienissä voimissaan. Kaupungissahan on monia vanhoja kuuluisia kahviloita. Aloitimme tutustumisen kahviloihin paikallisesta kahvilaketjusta Aidasta, jossa maistoimme matkamme aikana mansikkakakkua, rahkastruudelia ja mozartkakkua. Kaikki yhtä herkullisia. Aidan herkkutiskille jäi odottamaan vielä monia maukkaan näköisiä herkkuja. Aida on hintatasoltaan huomattavasti perinteisiä kahviloita edullisempi, sillä kuvan mansikkakakkukin maksoi 2,60 euroa.

Cafe Centralissa nautimme kahvien kera omenastruudelia. Kahvila oli todella loisteliaan näköinen, sillä se oli entisöity alkuperäiseen asuunsa. Se on aikoinaan ollut taiteilijoiden ja vapaa-ajattelijoiden kohtaamispaikka.

Tokihan kävimme myös maistamassa Hotel Sacherin aitoa ja alkuperäistä sacherkakkua. Kakku oli kyllä kieltämättä herkullista. Kahvilan ovella oli jonoa koko ajan ja mekin jouduimme jonottamaan sisään päästäksemme noin varttitunnin.

Kävimme myös tutustumassa itävaltalaiseen viinikulttuuriin liittyvään erikoisuuteen eli Heurigeriin. Heuriger tarkoittaa tämänvuotista, mutta sillä on kaksi merkitystä: se viittaa nuorimpaan saatavilla olevaan paikallisviinin vuosikertaan sekä tupaan, joissa tätä viniä tarjoillaan. Meidän tutustumiskohteenamme oli Grinzingin alueella oleva viinitupa Reinprecht.

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Wienin kuulumiset

Nyt on reissusta kotiuduttu. Moni muukin oli lähtenyt samaan aikaan Wieniin etsimään joulutunnelmaa. Kaupungin keskustan ostoskadulla väkeä oli paljon, mutta joulumarkkinoilla sitä oli oikein tungokseen asti.












Joulumarkkinoilla oli tunnelman luomiseen panostettu erilaisilla valoilla todella paljon. Yllä samasta paikasta kuvattuna sekä päivä- että iltaversio. Ainoastaan lunta ja erityisesti lumisadetta jäimme kaipaamaan. Myös joululaulujen soiminen olisi tuonut lisää joulutunnelmaa. Aika joulumarkkinoilla sujui mukavasti hehkuviiniä ja punssiä siemaillen sekä langos-leipää ja eräänlaista perunakakkua eli kartoffelpufferia mutustaen.
Kahviloiden ja ravintoloiden antimiin palaamme huomenna.

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Joulutunnelmaa etsimässä

Matkaamme huomenna kohti joulutunnelmaa hehkuvaa Wieniä nautiskelemaan Wieninleikkeestä ja Sacher-kakusta Glühweinia tietenkään unohtamatta. Tuomme kuulumisia Wienistä ensi viikolla.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Lehtipihvi sämpylän välissä

Olemme tainneet jo muutamaan otteeseen hehkuttaa itsetehtyjen hampurilaisten herkullisuutta. Näin todella on. Muutama hot dog -sämpylöistämme pääsi lehtipihvin kanssa edustamaan lihaisia hampurilaisia. Jo sämpylöitä pyöritellessämme päätimme käyttää osan niistä hampurilaisiin ja näin ollen niistä tehtiin hieman reilumman kokoisia ja muodoltaan suhteellisen pyöreitä.

Testasimme hampurilaisiin Polkkapossun ohjeistamaa vuohenjuustokastiketta, jota ei turhaan kutsuta kuninkaalliseksi tai vähintään aateliseksi. Sipaisimme hampurilaistemme pinnoille myös sinappista hunajaa ja taisipa väliin joutua vielä Heinzin ketsuppiakin. Kasvispuolta hampurilaisten välissä edusti tomaatti, maustekurkku, jääsalaatti ja hillottu punasipuli. Lihaisuuden purilaisiin toi suolalla ja pippurilla maustettu lehtipihvi.

Vuohenjuustokastike

1 1/2 cm kiekko vuohenjuustoa
1/2 prk smatanaa
1/2 prk ranskankermaa
pieni kourallinen pilkottua basilikaa
1/2 rkl sitruunamehua
ripaus mustapippuria
muutama tippa tabascoa
tujaus worchesteria
suolaa

Soseuta vuohenjuusto haarukalla ja sekoita joukkoon muut aineet. Levitä hampurilaisen väliin.

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Joulukalenterin ensimmäinen luukku ja pipareita

Tänään on moni avannut joulukalenterin ensimmäisen luukun. Meilläkin avattiin aamulla suklaakalenterin ensimmäinen luukku ja illalla syttyi ensimmäinen joulukalenterin kynttilöistä. Kynttilän valon lomassa keittiössä valmistui piparkakkuja. Tästä alkaa joulun odotus!

1 dl sokeria
3/4 dl siirappia
125 g voita tai margariinia
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1/2 rkl pomeranssinkuorta
1 muna
1/2 tl suolaa
1/2 tl soodaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri, rasva ja mausteet. Lisää jäähtyneeseen seokseen muna ja jauhot, joiden sekaan sooda on sekoitettu. Anna taikinan kovettua seuraavaan päivään.

Kaaviloi taikinasta levy ja tee muoteilla haluamasi muotoisia piparkakkuja leivinpaperille pellille. Kypsennä piparkakut uunin keskiosassa 200 asteessa noin 7-10 minuuttia. Ole tarkkana paistoajan kanssa, sillä piparit palavat helposti.