torstaina, marraskuuta 29, 2007

Sämpylät ja hot dogit

Koska aakkosleivontamme leipäkirja tarjoili seuraavaksi ohjeen hot dog -leipiin, oli meidän tietenkin käytettävä sämpylät hot dogeihin. Jos taikinasta tekee ohjeen mukaiset 20 sämpylää, niistä tulee sen verran pieniä, että vatsan täyttämiseksi joutuu tekaisemaan useammankin hodarin. Mutta mikäpä siinä, kyllä näitä mieluusti söi useammankin.

Hot dog -sämpylät

50 g hiivaa
5 dl vettä tai maitoa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
noin 8 dl vehnäjauhoja

voiteluun
kananmunaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen tai maitoon. Lisää joukkoon suola ja jauhot. Alusta taikina hyvin ja anna sen levätä sitten noin 10 minuuttia. Kumoa taikina leivinalustalle ja vaivaa sitä vielä muutamia minuutteja. Tee taikinasta soikeita sämpylöitä. Kohota sämpylät liinan alla kaksinkertaisiksi. Paista 250 asteessa uunin keskitasolla 8-10 minuuttia.

Hot dogit

hot dog -sämpylöitä
nakkeja
tomaattia ohuina viipaleina
maustekurkkua ohuina viipaleina
silputtua sipulia
ketsuppia
sinappia

Halkaise sämpylä toisesta reunasta taskumaisesti niin, että reuna jää kiinni toiselta puolelta. Laita sämpylän väliin tomaatti- ja kurkkuviipaleita, kattilassa kuumennettu nakki, sipulisilppua ja purista päälle sinappia ja ketsuppia.

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Marjainen leipä

Kotiliedestä jokunen vuosi sitten revitty ohje saunaillan marjaleivästä tarjoaa mukavan vaihtoehdon suolaiselle leivälle tai jopa marjapiirakalle. Tätä voisi nimittääkin pikemmin piirakaksi kuin leiväksi, mutta sitä, onko kyseessä suolainen vai makea leivonnainen, emme osaa sanoa; mukana kun on sekä suolaa että sokeria. Marjaleipä on selvästi kevyempi vaihtoehto kuin perinteisesti muropohjaan tehty piirakka. Oikein mukavaa ja maistuvaa arki-illan syömistä. Kokeilemisen arvoista.

Pohja
1 1/2 dl +40-asteista vettä
1/4 tl suolaa
1 1/2 tl hedelmäsokeria
1 pss kuivahiivaa
2 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl kauralesettä
2 rkl öljyä

Täyte
1 1/2 dl paistonkestävää hilloa tai marmeladia
2 dl vadelmia
1 dl mustaherukoita
1 1/2 dl punaherukoita

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen suola ja hedelmäsokeri. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää nesteeseen. Lisää joukkoon vielä kauraleseet ja öljy. Taputtele taikina piirakkavuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ohueksi. Jätä taikinaa hieman yli reunojen.

Levitä pohjan päälle hillo/marmeladi ja ripottele päälle marjat. Käännä taikinasta muutaman sentin reunat täytteen päälle. Anna leivän kohota uunin lämpeämisen ajan. Paista 200-225 asteessa 20-30 minuuttia.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Kana-pinaattilasagne

Lasagneen käytetään perinteisimmin jauhelihaa, mutta lasagne valmistuu myös esimerkiksi tonnikalasta, lohesta, kinkusta tai vaikkapa kasviksista. Meillä valmistui kanalla ja pinaatilla höystetty lasagne. Lasagneen tuli kerroksia vain yksi kutakin lajia, lasagnelevyjäkin laitettiin vain yhteen väliin. Lopputulos oli kuitenkin oikein miellyttävä. Mikäli lasagneen haluaa kunnon maun, mausteita kannattaa laittaa reilulla kädellä.

400 g tomaattimurskaa
1 sipuli pilkottuna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 1/2 dl valkoviiniä
3 rkl tomaattipyreetä
1 tl kuivattua oreganoa
300 g pakastettua pinaattia sulatettuna ja valutettuna
400 g broilerinsuikaleita
4 levyä esikypsennettyä lasagnea
1 1/2 rkl maissitärkkelystä
4 1/4 dl maitoa
suolaa ja pippuria
70 g parmesaaniraastetta

Sekoita kattilassa tomaattimurska, sipulit, viini, tomaattipyree ja oregano. Kiehauta ja anna hautua 20 minuuttia välillä sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Levitä pinaatti uunivuoan pohjalle ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Levitä pinaatin päälle kerroksittain kypsennetyt broilerinsuikaleet, t
omaattikastike ja kiehuvassa vedessä esikypsennetyt lasagnelevyt.

Sekoita maissitärkkelys maitotilkkaan. Lisää seos loppuun maitoon kattilassa ja lämmitä muutama minuutti sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Mausta kastike haluamillasi mausteilla ja kaada se lasagnelevyjen päälle. Ripottele päälle juustoraaste ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Hasselpähkinäleipä

Aakkosleivontamme pääsi taas vauhtiin, kun harppasimme lupauksistamme huolimatta muutaman ohjeen yli. H:ssa olemme yhä muutaman leivän verran ja tällä kertaa vuorossa olivat hasselpähkinäleivät.

2 leipää

25 g hiivaa
3 dl vettä
250 g maitorahkaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
200 g karkeaksi ruohittuja hasselpähkinöitä (tai saksanpähkinöitä)
noin 10 dl vaaleita hiivaleipäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon rahka, sokeri, suola, pähkinät ja melkein kaikki jauhot. Vaivaa taikina kimmoisaksi niin, että se irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota liinan alla noin 45 minuuttia.

Vaivaa taikinaa vielä leivinalustalla ja lisää tarpeen mukaan jauhoja. Muotoile taikinasta kaksi leipää pellille leivinpaperin päälle ja anna niiden kohota vielä 30 minuuttia. Kypsennä leipiä 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia.

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Rieskarullat

Jokin aikaa sitten teimme chapatteja ja ajattelimme jo silloin, että niitä voisi hyvin hyödyntää rieskarullissa. Sitten kun saimme ystäväpariskunnan luona loistavia currynmakuisia kanarieskarullia, innostuimme tekemään niitä itsekin perjantain ratoksi.

valmiita rieskoja tai esimerkiksi chapatteja
majoneesia
currya
broileria
jääsalaattia
tomaattia
punasipulia
fetaa
aurinkokuivattua tomaattia

Kypsennä broileri, mausta majoneesi kunnon tujauksella currya ja pilko ainekset.
Valmista chapatit. Levitä rieskalle currymajoneesia ja kasaa päälle muita aineksia. Kääri rullalle ja nautiskele.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Hapanimelät limput

Leipien aakkosleivonta jatkuu pitkän ajan jälkeen. Syynä pitkään taukoon on ollut jonkinasteinen haluttomuus käydä hapanleipäohjeiden kimppuun, joita olisi ollut luvassa seuraavat kolme leipää. Yksimielisellä päätöksellä päätimme tehdä vain yhtä hapanleivistä ja hypätä tässä vaiheessa muiden hapanleipien yli.

4 limppua

75 g margariinia tai voita
1 l maitoa
1-1 1/2 rkl soijakastiketta
50 g hiivaa
1/2 dl-1 dl tummaa siirappia
2 tl murskattuja aniksensiemeniä
1 rkl murskattuja fenkolinsiemeniä
20 dl ruisjauhoja
noin 13 dl vehnäjauhoja

Voiteluun vettä

Sulata rasva ja lisää joukkoon maito ja soijakastike. Murenna hiiva kulhoon ja lisää neste, siirappi ja murskatut mausteet. Sekoita, kunnes hiiva liukenee. Vaivaa joukkoon ruisjauhot ja niin paljon vehnäjauhoja, että taikina irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikinaa liinan alla noin 30 minuuttia.

Kumoa taikina leivinpöydälle ja alusta siihen loput jauhot. Jaa taikina neljään osaan ja muovaa ne tasakokoisiksi limpuiksi. Nosta limput leivinpaperin päälle pe
llille ja kohota niitä vielä noin 40 minuuttia. Paista limppuja 200 asteessa noin 35 minuuttia. Voitele leivät vedellä uunista ottamisen jälkeen ja kiedo limput leivinliinoihin ja anna jäähtyä.

torstaina, marraskuuta 22, 2007

Omenalikööri

Jääkaapissamme on tekeytymässä ensimmäinen testierä likööriä joulun aikaa varten. Maku-lehden opastama omenalikööri valmistuu muutamassa päivässä, mutta kuitenkin paranee vanhetessaan. Likööri säilyy kuukausia, maku vain muuttuu ajan myötä tummemmaksi. Muutaman viikon tekeytymisen jälkeen likööri maistuikin melko jouluiselta kanelisuuden tullessa esiin sekä vahvana tuoksuna että makuna. Likööri on melkoisen makeaa, joten ohje saattaisi toimia myös vähemmällä sokerilla.

2 dl omenamehua
4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 kanelitanko
2–4 omenaa
2 rkl sitruunamehua
1/2 l votkaa

Purista lohkottujen omenoiden päälle sitruunamehua.
Kiehauta kattilassa omenamehu, sokerit ja kanelitanko. Nosta omenalohkot kuumaan sokeriliemeen ja anna kiehahtaa. Sekoita votka jäähtyneeseen liemeen. Pullota ja anna maustua kylmässä vähintään muutama päivä.

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Mansikka-valkosuklaakakku

Isät ja muu juhlaväki saivat isäinpäivänä maistaa Chocomumin ohjeistamaa mansikka-valkosuklaamoussekakkua. Kakku oli maultaan loistavaa ja koostumukseltaan kuohkean pehmeää.

Pohja
2 munaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun halkaisijaltaan noin 28 cm:n irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Mansikkamousse
2 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
200 g mansikoita
1/2 dl tomusokeria

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Vaahdota vispikerma. Soseuta mansikat ja mausta tomusokerilla. Liuota vedestä pois puristetut liivatelehdet tilkkaan kiehuvan kuumaa vettä. Lisää neste ohuena nauhana mansikkasoseeseen. Sekoita lopuksi vaahdotettu kerma varovasti käännellen mansikkaseokseen.

Valkosuklaamousse
2 liivatelehteä
200 g valkosuklaata
4 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 keltuainen

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Paloittele valkosuklaa pieniksi paloiksi. Keitä kattilassa 2 dl vispikermaa, johon on sekoitettu sokeri ja keltuainen koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, kunnes seos sakenee. Lisää vedestä pois puristetut liivatelehdet seokseen. Lisää valkosuklaa pienissä erissä sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä noin kädenlämpöiseksi. Vaahdota 2 dl vispikermaa ja lisää varovasti käännellen valkosuklaaseokseen.

Kostuta kakkupohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Kaada pohjan päälle mansikkamousse ja sitten valkosuklaamousse. Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Poista kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Kookos-maissikeitto

Ruokatorstai-viikostamme alkaa olla kulunut jo kuukauden päivät, mutta palasimme taas tuon paksun opuksen ohjeisiin etsiskellessämme keitto-ohjetta, johon saisimme käytettyä jääkaapiin bataattikeiton jäljiltä jääneen kookosmaidon. Viikon kolmanneksi keitoksi valmistuikin kookosmaidon säväyttämä maissikeitto. Vaikkakin keitto maistui hyvin, pitäydymme kuitenkin sosekeittojen kannattajina.

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 peruna
3 ylikypsää tomaattia
2 rkl öljyä
2 1/2 dl vettä
200 g kookosmaitoa
1 tlk (250-300 g) säilykemaissinjyviä
1 tl suolaa
chiliä rouhittuna maun mukaan

Pilko sipuli, valkosipuli, peruna ja tomaatit. Kypsennä niitä kattilassa kuummennetussa öljyssä hetken aikaa. Lisää vesi ja keitä ainekset kypsiksi. Soseuta ainekset tasaiseksi ja lisää joukkoon kookosmaito ja maissinjyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja mausta suolalla ja chilillä.

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Neljän viljan leipäset eväänä kohti Oulua

Keittiössämme viikonlopun kestänyt hiljaisuus johtuu siitä, että vietimme viikonlopun turistina Oulussa. Kotimaan matkailu on loistava tapa irrottautua arjesta lyhyessä ajassa. Viikonloppuna keskityimme täysin rinnoin rentoutumaan ja nautiskelemaan Oulun tarjoamasta leppoisasta tunnelmasta sekä loistavista maku- ja ostoselämyksistä kiertoajeluita unohtamatta. Talvisen luminen maisema toi myös mukanaan jo pikkuriikkisen joulun tuntua. Nyt on mukava taas palata arkeen.


Ennen Oulun reissua keittojen seuraksi valmistui pehmeät neljän viljan leipäset. Ne ovat helppo- ja nopeatekoisuutensa ja eritoten maistuvuutensa vuoksi vaivaton tapa saada tuoretta itsetehtyä leipää. Jos kauhan ja kulhon kanssa on erittäin taitava, ei tarvitse edes käsiäänkään taikinaan sotkea.

2 dl maitoa
2 dl neljän viljan hiutaleita
2 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Sekoita +42-asteisen maidon joukkoon keskenään sekoitetut hiutaleet ja hiiva. Lisää sokeri, suola, öljy ja jauhot sekoittaen taikina tasaiseksi. Tee taikinasta pellille leivinpaperin päälle kuusi kasaa esimerkiksi kahden lusikan avulla. Ripottele päälle hieman jauhoja ja taputtele kasat pyöreiksi leipäsiksi. Kohota liinan alla puolisen tuntia. Paista uunin keskitasossa 250 asteessa 8-10 minuuttia.

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Bataattikeitto

Viikon toisen keiton ohje löytyi jouluisesta Kotilieden joulunaika -kirjasta. Kirja on pullollaan toinen toistaan herkullisemman kuuloisia ohjeita, joten tämän kirjan ohjeista kuulette varmaankin vielä. Ruokaohjeiden lisäksi kirjasta löytyy mukavia jouluisia käsityö- ja askarteluideoita.

Bataattikeitosta tuli makoisan pehmeää. Keiton olisi voinut jättää hieman paksummaksi, jolloin sen pehmeys olisi tullut vieläkin paremmin esiin. Kasvislientä kannattaa siis laittaa aluksi ehkä hieman vähemmän ja lisätä tarvittaessa keittämisen loppuvaiheessa tai jopa vielä soseuttamisen jälkeen.

(Kahdelle hengelle pääruoaksi)

2 pientä tai 1 iso bataattia kuorittuna ja paloiteltuna
2 porkkanaa kuorittuna ja paloiteltuna
1 sipuli kuorittuna ja silputtuna
ripaus inkiväärijauhetta tai pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
2 rkl öljyä
5 dl-1 l kasvislientä
ripaus valkopippuria
1 limetin mehu
1-2 dl kookosmaitoa
ripaus sokeria
suolaa
pippuria

Kuullota kattilassa öljytilkassa sipulisilppu ja lisää joukkoon paloitellut kasvikset. Kaada kasvisliemi kattilaan ja keitä kasvikset hiljalleen hauduttamalla pehmeiksi. Soseuta ainekset sileäksi keitoksi. Lisää joukkoon kookosmaito, limettimehu ja ripaus sokeria. Kuumenna kiehuvaksi, mutta älä enää keitä. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Tomaattikeitto

Keittiössämme on menossa nyt kolmen keiton viikko. Ensimmäiseksi kokeiltavaksi keitoksi valitsimme tomaattikeiton, jonka valmistimme pienin muutoksin Oliivian ohjeen mukaan. Keitosta riittää kahdelle hengelle pääruoaksi.
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 pieni lanttu
1 peruna
1 omena
1 tlk tomaattimurskaa
1/2 l vettä + 1 1/2 rkl kanafondia
suolaa
mustapippuria
sitruunapippuria
ripaus chiliä
2 rkl ketsuppia
1 rkl ruokosokeria
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
1 dl ranskankermaa

Pinnalle:
1 dl ranskankermaa
1 rkl pestoa

Kuullota öljyssä silputut sipulit. Lisää joukkoon lohkotut juurekset ja omena, tomaattimurska, vesi, kanafondi ja mausteet. Keitä juurekset täysin kypsiksi. Soseuta ainekset ja kuumenna keitto. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon ranskankerma.

Tarjoa keiton kanssa pestolla maustettua ranskankermaa. Oivana lisänä keiton kanssa toimii myös tuore vastaleivottu leipä.

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Kesäkurpitsaleipä

Leivän leivonnassa turvauduimme pitkästä aikaa Jamien ohjeeseen. Kesäkurpitsaleivistä tuli mahtavan kuohkeita ja pehmeitä. Limen vuohenjuustoinhon takia jaoimme taikinan ennen vuohenjuuston lisäystä kahteen osaan ja lisäsimme juustoa vain toiseen leipään. Tosin Pippurikin oli loppujen lopuksi sitä mieltä, että leipä ilman vuohenjuustoa oli parempaa.
1 annos perusleipätaikinaa

6 kesäkurpitsaa raastettuna
1 kourallinen timjamia (nypi lehdet)
200 g vuohenjuustoa murusina

Tee annos perusleipätaikinaa, mutta korvaa puolet vedestä kesäkurpitsaraasteella ja timjamilla. Kohota taikinaa reilu puoli tuntia. Lisää sitten vuohenjuustomurut taikinaan. Leivo taikinasta iso pyöreä leipä ja kohota leivinpaperilla liinan alla kaksinkertaiseksi. Paista 180 asteessa noin puoli tuntia.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Katalonialainen piirakka

Monkeyfoodin Ylimuuli ohjeisti keskellä Suomen kauneinta suvea helppotekoisen ja todella maukkaan Katalonialaisen piirakan. Ohjeen alkuperä on Suomen Kuvalehden Gourmet. Lopputulos oli niin herkullinen, että päätimme tehdä piirakkaa pikapuoliin uudemman kerran.

Pohja
1 1/2 dl appelsiinimehua
1 dl vettä
15 g hiivaa
veitsenkärjellinen suolaa
1 tl raastettua sitruunankuorta
5 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä

Lämmitä nesteet ja sekoita niihin hiiva. Lisää muut ainekset ja alusta tasaiseksi. Kohota tunnin ajan ja valmista sillä aikaa täyte.

Täyte
300 g broilerinfileetä
suolaa
pippuria
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 paprika
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 punasipuli
1-2 chiliä
kourallinen oliiveja
100-200 g fetaa
1/2 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä

Kypsennä viipaloitu broileri ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunalla. Paloittele paprika, munakoiso, kesäkurpitsa, punasipuli ja feta pienehköiksi paloiksi. Poista oliiveista kivet ja chilistä siemenet. Viipaloi chilit ja hienonna valkosipuli öljyyn.

Öljyä tai vuoraa leivinpaperilla noin 30cm×40cm:n kokoinen vuoka ja nosta siihen vähän vuokaa isommaksi kaulittu taikina. Kasaa ainekset pohjalle ja taita vuoan yli mennyt taikina täytteen päälle. Valele valkosipuliöljyllä, rouhi päälle suolaa ja pippuria.

Paista piirasta 200 asteessa noin 20 minuuttia. Ripottele päälle halutessasi persiljaa. Tarjoa hieman jäähtyneenä tai reilusti kylmänä.

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Baileys-juustokakku

Pastanjauhajien lukijan Johannan ohje baileys-juustokakusta on päässyt monessa keittiössä kokeiluun joko sellaisenaan tai hieman sovellettuna. Me toteutimme tämän jumalaisen hyväksi juustokakuksi nimetyn aavistuksen muunneltuna versiona. Kävipä niin, että tomusokeri loppui kesken ja jouduimme turvautumaan osittain tavalliseen sokeriin. Vaikka sokerin kokonaismäärä jäi vähäisemmäksi kuin alkuperäisessä ohjeessa, meidän makuumme kakusta tuli sopivan makea.

Pohja
50 g voita sulatettuna
10 digestive-keksiä murskattuna

Sekoita sulatettu voi murskattuihin kekseihin. Painele seos voidellun irtopohjavuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Täyte
2 1/2 dl vispikermaa
250 g mascarponea
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria
1/2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
1 dl baileysia
3 liivatelehteä

Liota liivatelehtiä kymmenisen minuuttia kylmässä vedessä. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon mascarpone, tuorejuusto ja sokerit varovasti käännellen. Kuumenna baileys kiehuvaksi ja liuota vedestä pois puristetut liivatelehdet likööriin. Sekoita liivateliemi huolellisesti muiden ainesten joukkoon ja kumoa täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Paahdetuilla kasviksilla täytetty maalaisleipä

Ebeltä löytyi kesällä houkutteleva kuva täytetystä maalaisleivästä, joten toinen maalaisleipämme pääsi osaksi pan pagnatia. Kerrassaan maukasta! Täytettä voi varioida makunsa mukaan, esimerkiksi feta tai jokin muu juusto saattaisi toimia lisänä hyvin.

1 maalaisleipä

Täyte
2 pientä paprikaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni munakoiso
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria rouhittuna
2 rkl kapriksia
1 dl oliiveja viipaloituna

Kastike
2 tl punaviinietikkaa
1 dl hienonnettuja yrttejä, esimerkiksi basilikaa
1 tl mustapippuria rouhittuna
2 rkl oliiviöljyä

Halkaise paprikat, poista kannat ja siemenet. Viipaloi kesäkurpitsa ja munakoiso.
Munakoiso kypsyy kesäkurpitsaa nopeammin, joten niistä kannattaa tehdä vähän paksumpia siivuja. Paahda öljyssä kieriteltyjä kasviksia uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Poista paahtamisen jälkeen halutessasi paprikoista kuori ja viipaloi ne. Ripottele kasvisten päälle suolaa ja pippuria.

Valmista kastike sekoittamalla viinietikka, yrtit, pippuri ja öljy. Halkaise leipä, koverra osa sisuksesta pois ja kostuta koverretut puolikkaat kastikkeella. Asettele paahdetut kasvikset, kaprikset ja oliivit tasaisesti kummallekin puolelle. Käännä toinen puolikas kanneksi ja kääri tiiviisti kelmuun. Anna makujen tasaantua jääkaapissa mielellään yön yli.

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Maalaisleipä

Tomaattisen maalaisleivän jälkeen meidän oli kokeiltava perinteisempää maalaisleipää, jota käytetään jos jonkinlaisten herkkujen pohjana. Sitä voi nautiskella joko sellaisenaan tai vaikkapa erilaisten bruschettojen pohjana. Tarkoituksenamme on käyttää toinen maalaisleipä täytettyyn maalaisleipään eli pan bagnatiin ja toinen nautiskellaan ihan sellaisenaan.

5 dl maitoa
3 rkl voita
50 g hiivaa
1 tl sokeria
2 tl suolaa
4 dl graham-/ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja
vettä voiteluun

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maito-voiseokseen. Lisää sokeri, suola ja graham-/ruisjauhot alustaen taikina tasaiseksi. Lisää melkein kaikki vehnäjauhot ja vaivaa taikina notkeaksi. Kohota liinan alla noin tunnin ajan.

Vaivaa joukkoon loput jauhot. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo siitä kaksi pyöreää leipää. Peitä leivät liinalla ja kohota niitä vielä 30 minuuttia. Leikkaa leipien pintaan viiltoja, voitele vedellä ja ripottele päälle vielä hieman grahamjauhoja. Paista leipiä 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia.

torstaina, marraskuuta 08, 2007

Feta-pinaattipizza

Yksi viikonlopun herkkuruoistamme on itsetehty pizza. Yleensä Limen pizzoihin on päätynyt tacomausteista jauhelihaa ja vähän muuta, kun taas Pippurin pizzat ovat olleet monipuolisemmin täytettyjä lähtien yleensä kinkusta tai tonnikalasta. Tällä kertaa kokeilimme kuitenkin aivan uudenlaisia täytteitä ja maistuihan se hyvältä myös näin kasvisversiona.

Pizzataikina
25 g hiivaa
1 1/4 dl vettä
1 tl suolaa
1 1/2 rkl öljyä
3 1/2-4 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola ja öljy. Lisää puolet jauhoista ja alusta taikina sileäksi. Lisää vähitellen joukkoon loput jauhot. Anna taikinan kohota puolisen tuntia ja kauli taikinasta joko yksi iso tai kaksi pienempää pohjaa.

Täyte
öljyä
kuivattua oreganoa
tuoretta pinaattia silputtuna
fetaa murusteltuna
sipuli viipaloituna
valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa
pippuria
kurkkua ohuina viipaleina
oliiveja

seesaminsiemeniä


Sivele pizzapohja öljyllä ja ripottele pinnalle oreganoa. Lisää pinaatti,
feta ja sipulit. Mausta suolalla ja pippurilla. Asettele päälle kurkkuviipaleita ja oliiveja sekä ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Joulun odotusta, piparin ja glögin tuoksua

Vaikka jouluun on vielä aikaa, Pippurin jouluintoilun vuoksi joulun odotuksemme käynnistyy yleensä jo melko varhain. Periaatteessa kyse ei ole vain joulun odotuksesta, vaan yleensäkin vuoden pimeimmästä ajasta nautiskelemisesta. Siihen kuuluu ainakin kynttilät, tunnelmalliset valot, takkatuli, punaviini ja viime viikonloppuna kodissamme oli myös piparin ja glögin tuoksua. Piparit valmistuivat tällä kertaa pikaisesti kaupan pakastetaikinasta. Pipari, aurajuusto ja inkiväärisiirappinen hedelmä, njam! Tämä toimii vain kuitenkin Pippurin makuun, Lime nautiskelee aina pelkkästä piparista itsestään.

Sekahedelmät kanelisessa inkiväärisiirapissa

250 g sekahedelmiä
1 dl inkiväärisiirappia
1/2 dl omena-kaneliglögiä
1/2 tl jauhettua kanelia

Laita ainekset kattilaan ja anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Oluella maustettu possupata ja feta-juurespaistos

Olut, tuo maailman vanhin alkoholijuoma, on monien mielestä loistava janojuoma, mutta sopii myös ruoanlaittoon monella tavalla. Olut ei kuulu lainkaan jääkaappimme perusvarustukseen, itse asiassa emme koskaan juo olutta. Kaapistamme löytyy nyt kuitenkin tyhjä olutpullo.

Olutliiton tarjoaman tietouden mukaan olut korostaa, maustaa ja mureuttaa ruoanlaitossa. Oluen humalalla voidaan maustaa ruokia. Oluen kirpeydellä, hedelmäisyydellä ja makeudella voidaan puolestaan korostaa ruoan omia makuja. Oluen hapot taas edesauttavat lihan mureutumista. Tradeka tarjoilee sivuillaan lisää vinkkejä ja muutamia ohjeita. Meillä olutpullo tyhjeni Maku-viikon päätökseksi possupataan, joka oli tosissaan mausteisen maukas. Possupadan kaveriksi sopi oivallisesti feta-juurespaistos.

Possupata
4 annosta

noin 600 g possun paistisuikaleita
1 rkl öljyä
2 sipulia silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 plo (0,33 l) olutta
1 lihaliemikuutio
2 rkl sinappia
3 rkl tomaattipyreetä
1/2 tl timjamia
1/4 tl mustapippuria rouhittuna
2 rkl fariinisokeria

Ruskista huoneenlämpöiset paistisuikaleet pannulla öljyssä. Lisää joukkoon sipulit ja hauduta niin, että sipulit muuttuvat läpikuultaviksi. Kaada joukkoon olut ja mausta lihaliemikuutiolla, sinapilla, tomaattipyreellä, timjamilla, mustapippurilla ja fariinisokerilla. Hauduta pataa kannen alla miedolla lämmöllä välillä sekoittaen puolisen tuntia.

Feta-juurespaistos
4 annosta

4 porkkanaa
4 palsternakkaa
1 lanttu
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
timjamia
rosmariinia
200 g kuutioitua fetajuustoa
juoksevaa hunajaa

Kuori ja paloittele juurekset. Siirrä juurespalat öljyllä voideltuun uunivuokaan ja mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä. Paahda juureksia 200 asteessa noin puoli tuntia. Lisää fetakuutiot käännellen juuresten joukkoon ja jatka paahtamista vielä puoli tuntia. Valele juuresten päälle lopuksi hunajaa.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Pellillinen iltapalapiirasta

Mukavaksi arki-illan pikkusyötäväksi valmistui Maku-teemalla kunnon pellillinen suolaista piirakkaa. Piirakasta riittää useammankin suun ruokkijaksi. Ohjeessa voi osan päärynästä korvata halutessaan myös omenalla.
Pohja
3 dl ruishiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
3/4 dl öljyä
2 munaa
3 dl maitoa

Täyte
5 dl päärynäraastetta
170 g palvikinkkuviipaleita
3 munaa
3 dl ruokakermaa
100 g sinihomejuustoa muruna
150 g juustoraastetta
mustapippuria rouhittuna

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon öljy, munat ja maito nopeasti sekoittaen. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Ripottele taikinan päälle päärynäraaste ja kinkkuviipaleet. Valuta täytteen päälle keskenään sekoitetut munat, kerma ja juustot. Rouhi pinnalle vielä mustapippuria ja paista 225 asteessa noin puoli tuntia.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Kesäkurpitsakeitto

Valkosipulikeiton jälkeen innostuimme keitoista, erityisesti sosekeitoista niin, että nyt liedellämme valmistui jo toinen keitto pienen ajan sisällä. Kesäkurpitsakeitto maistui hyvin ruispatonkien kanssa. Keiton voi halutessaan tehdä myös hienompana versiona, jolloin se maustetaan valkoviinillä ja sherryllä.

4 annosta

1 iso sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
25 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
6-7 dl kasvis- tai lihalientä
noin 500 g kesäkurpitsaa paloina
2 dl ruokakermaa
tuoretta tai kuivattua tilliä
ripaus sokeria
mustapippuria maun mukaan
suolaa maun mukaan

Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppu voissa kattilassa. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja kääntele hetki. Lisää joukkoon liemi ja pilkottu kesäkurpitsa. Keitä kesäkurpitsat pehmeiksi eli noin 15 minuuttia. Soseuta keitto. Kaada joukkoon kerma, lisää mausteita maun mukaan ja anna keiton kiehua vielä pari minuuttia.

lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Ruispatongit

Ruokatorstai-viikon jälkeen jatkoimme kokkailua Maku-lehden ohjeistamana. Maku-teema tulee nyt vuorostaan jatkumaan noin viikon ajan. Ruispatongit saivat herkullisuudellaan ja helppotekoisuudellaan meidät vannomaan, että enää emme hanki patonkeja kaupasta, vaan teemme ne jatkossa itse.

4 patonkia

5 dl vettä
2 tl suolaa
1 1/2 rkl sokeria
11 g kuivahiivaa
4 dl ruisjauhoja
noin 6 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä

Pinnalle seesaminsiemeniä

Sekoita 42-asteiseen veteen suola, sokeri ja ruisjauhot, joiden sekaan on sekoitettu kuivahiiva. Lisää vehnäjauhot ja öljy vähitellen alustaen taikina kimmoisaksi. Kohota taikinaa liinan alla noin puoli tuntia.

Jaa taikina neljään osaan. Kauli osat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi ja rullaa levyt hieman vinoittain. Kohota patonkeja vielä liinan alla. Voitele patongit vedellä ja leikkaa niiden päälle viillot. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Mausteinen bataatti-puolukkapiirakka

Bataatista tehty piirakka on ollut mielissämme jo pitkään. Päädyimme Maku-lehden ohjeistamaan puolukan ja bataatin yhdistävään piirakkaan. Mausteisen bataatti-puolukkapiirakan maku oli mielenkiintoinen, suorastaan hieman erikoinen. Bataatti toi piirakkaan mukavaa makeutta ja pehmeyttä puolukoiden kirpeyden rinnalle ja inkivääri puolestaan toi mausteisuutta täytteeseen. Nautiskelimme piirakan pelkkänä itsenään, mutta vaniljakastike olisi saattanut olla toimiva lisä piirakan rinnalla.

Taikina
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia
1/2 dl kylmää vettä

Täyte
1 iso bataatti
200 g puolukoita

Liemi
2 dl kermaa
3 munaa
2 dl sokeria
2 tl jauhettua inkivääriä

Pinnalle
puolukoita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon paloiteltu, jääkaappikylmä rasva ja sekoita aineet murumaiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Painele taikina voideltuun halkaisijaltaan 28 cm:n piirakkavuokaan, peitä kelmulla ja nosta 30 minuutiksi jääkaappiin.

Kuori ja paloittele bataatti. Keitä palat kypsiksi pienessä vesimäärässä. Valuta keitinvesi pois ja survo kypsät bataatit. Levitä jäähtynyt bataattisurvos pohjan päälle ja ripottele päälle puolukat. Sekoita kerma, munat, sokeri ja inkivääri. Kaada seos täytteen päälle.

Paista piirakkaa 175 asteessa noin 40 minuuttia. Jäähdytä ja tarjoa esimerkiksi vaniljakastikkeen kanssa.